Kun päivä pitenee ja yötkin muuttuvat niin lämpimiksi etteivät avannot enää juuri jäädy,
on aika virittää kudulle tankkaavien haukien päänmenoksi iskukoukkuja.
Lämpiminä ja aurinkoisina kevätpäivinä on mukava puuhailla tuottoisan pyynnin parissa.
Pyyntivälineet, luokki tärkein
Luokki on tärkein väline heti koukun jälkeen.
Varusteiden suhteen homma on yksinkertaista ja halpaa. Koukku kiinnitetään liipasinhakasesta
esimerkiksi paksuun kierrettyyn nailonsiimaan. Kiinnityksen voi varmistaa ensin koukun runkoon.
Varsinkin vanhoissa koukuissa liipasin saattaa jäädä yksistään siimanpäähän, kun hauki päättää lähteä koukun kanssa pois maisemista.
Siimaa on oltava niin paljon, että hauki pääsee koukkuun tartuttuaan laskeutumaan pohjaan körnöttämään. Tämä on
tärkein huomioitava seikka.
Näin se pysyy rauhallisena, eikä hajota vehkeitä. Liiat löysät kieritetään siis luokille, jolta
se vedettäessä voimakkaasti pääsee purkautumaan. Kalastustarvikeliikkeistä voi ostaa valmiita muoviluokkeja, mutta
sellaisen tekee näppärästi myös esim. pajusta itse tai löysät voi kietaista myös koukkukepin alapäähän
jätettyyn haarukkaan, kuten luokkiinkin. Haarukan toiseen päähän painetaan puukolla vain
halos, johon siiman saa lukittua.
Jotkut kiinnittävät siiman jäällä vain yhteen avannon yli yltävään poikkikeppiin, mutta jos kovemmat
yöpakkaset yllättävät, seuraa moisista virityksistä aina ongelmia ja turhia kalustotappioita. Itse suosin samaa tapaa
kuin verkkonaurunkin kanssa, jossa poikkikepin varaan lasketaan sopivasti haarakas narukeppi kohtisuoraan avantoon ja veteen.
Näin jäätymisen yllättäessä naru ei jäädy kiinni vain ainoastaan keppi.
Elävä täky - menestyksen salaisuus
Iskukoukun suuri pyyntiteho perustuu tietenkin elävän luonnollisen syötin käyttöön.
Särki on ihanteellinen talvitäky, joskin ahven pyytää sitkeämpänä pidempään.
Suurempi täkykala kiinnitetään kyljestä selkäpuolelta varovaisesti vain nahkan alta.
Pienemmän syötin voi kiinnittää myös koukkuun nähden poikittain kokonaan kalan läpi työntäen aivan
selkäevän alapuolelta. Tällöin syötti kuitenkin kuolee nopeasti.
Tuore kuollutkin täky pyytää ihan kohtalaisesti. Eli jos pitää elävän syötin käyttöä jotenkin epäeettisenä,
moraalisesti arveluttavana
tai saa asiasta painajaisia, vatsanväänteitä tahi kiristävän vanteen tuntemuksia pään ympärille,
niin syöttikalan voi siis vallan hyvin tappaakin ennen koukkuun pujottamista.
Inhimillisestä katsantokannasta tarkastellen kalan kärsimyskyky on kuitenkin varmasti sen verta rajoittunutta,
että kovinkaan suurta numeroa asiasta ei kannattane tehdä.
Niksi täkyjenhankintaan
Kiireinen pyytää syötit katiskalla.
Täkyjen hankkiminen käy pilkkien, mutta jos syönti on heikkoa ja koukkumäärä suuri,
tuhraantuu täkyjenhankintaan usein liikaa aikaa pilkkipelillä.
Täkykatiska on hyvä ratkaisu, joskin paksun jään aikaan vielä sangen työläs, ellei
käytä moottorisahaa. Joskus katiskatkin ovat aamu toisensa jälkeen tyhjät.
Varsinkin särkiä saa pyydyksiin houkuteltua ripottelemalla avantoon kauraryynejä.
Särkiä saa keväällä myöhemminkin hyvin myös mateen kutupaikoilta, jonne ne ilmeisesti ilmaantuvat
syöpöttelemään mädillä?
Koukkujen asettelu, saaliin ylöskeplottelu
Hauki makaa pohjassa ja usein rannassa, mutta aivan orjallisesti ei pienillä vesillä kannata
rajoittua koukuttamaan pelkästään rantavesiä. Koukkuja kannattaa asettaa pyyntiin
esim. rantojen suuntaisesti siksakkia 2-3 linjassa.
Varsinkin isomman hauen ollessa koukussa on sen ylöskeplottelu jännittävää puuhaa ja
kalaa saa usein väsytellä tovin. Avanto on varsinkin vain kairalla porattuna todellinen
pullonkaula, jos suurella hauella sattuu olemaan koukku sopivasti poikittain toisessa suupielessä.
Kevätjäät ja turvallisuus
Aurinko haurastaa paksunkin jään nopeasti pettäväksi. Pääsääntöisesti jäiden puolesta (lukuunottamatta virtapaikkoja) on
keväällä syytä olla varovainen siinä vaiheessa, kun niiden sulamisen kuulee. Tirinä kertoo puikkoontumisesta.
Kelluntahaalarit antavat ainakin mukavan kuolemattomuuden tunteen ja jotkut jäihin pudonneet
ovat pelastuneet naskalien avulla.
Turvallisuuden saa maksimoitua, kun jää kotiin katselemaan digitaalista tv-viihdettä.
Rohkaisisin kuitenkin kaikkia reippaasti kevätjäille. Koskaan ei voi tietää, milloin
eduskunta muovaa uuden parannuksen holhousyhteiskuntaamme ja kevätjäillä liikkuminen
kielletään merkittäviä kansantaloudellisia tappioita aiheuttavana vaarallisena touhuiluna.