Tyypillistä rantamaisemaa.
Inarijärvi on kalastajan ja eräretkeilijän unelmavesi. Se on Suomen toiseksi suurin järvi. Ainoastaan Saimaa kiilaa edelle,
mikäli sen vesistöaluetta nyt haluaa yhtenä ja samana järvenä pitää.
Inari tarjoaa eränkävijälle suurine selkineen, sokkeloineen, saarineen ja nuorineen (pitkä ja kapea salmi) suurta seikkailua ja ainutlaatuisia elämyksiä karuissa maisemissa. "Saamelaisten meri" on 50 km leveä ja peräti 80 km pitkä. Rantaviivaa tälle entiselle Jäämeren lahdelle kertyy yli 3300 kilometriä. Saaria ja luotoja on kaiken kaikkiaan peräti 3318 kpl, tosin määrä riippuu hieman laskutavasta ja veden korkeudesta. Pinta-alaa on reippaasti yli 1000 neliökilometriä.
Järvi jäätyy yleensä marraskuussa ja jäät lähtevät vasta kesäkuun alussa. Jäämeren läheisyys tekee säistä, jos nyt ei aina hyytävän kylmiä, niin kuitenkin kovin arvaamattomia. Sää saattaa muuttua uskomattoman nopeasti postikorttimaisesta ankaraan myrskyyn. Huonosti varustautuneita tai muuten uhkarohkeita hukkuu Inariin vuosittain.
Järven keskisyvyys jää hieman alle 15 metriin, mutta joitakin todella syviä kohtia löytyy. Mainittakoon, että kaikkien suomalaisten järvien keskisyvyys jää 7 metriin. Parhaimmillaan vettä on 91,8 metriä Vasikkaselän Hiirisaaren länsipuolella, mitä pitkään luultiin Suomen sisävesien syvimmäksi paikaksi. Ohi kiri kuitenkin joku Päijänteen viime vuosina uudelleen luodattu ja 94,5 metriseksi huomattu potero. Monissa paikoissa on vettä yli 50 metriä, mutta silti karille on hyvät mahdollisuudet ajaa avarilla selkävesilläkin. Merikortti kannattaa siis pitää mukana. Luotaamattomissa nuorissa tai lahdissa on syytä olla erityisen tarkkana.
Suurimpia selkävesiä ovat Kasariselkä, Vasikkaselkä, Sammakkoselkä, Ukonselkä ja Satapetäjäselkä, joita kannattaa välttää, jos tuuli on navakka tai avarat paikat ahdistaa: vastarantaa ei parhaimmillaan näe lainkaan. Suurimpia saaria ovat Kaamassaari, Mahlatti, Hoikka- ja Leviä-Petäjäsaari, Viimassaari, Varttasaari, sekä Jääsaaret. Inarijärven vesi on joitakin pieniä poikkeusalueita lukuun ottamatta kirkasta, puhdasta ja sellaisenaan juomakelpoista.
Inarijärveä on Paatsjoessa olevien norjalaisten ja venäläisten voimaloiden toimesta
säännöstelty vuodesta 1949. Vesien juoksutusten aloittamisen aiheuttaman ekokatastrofin jäljet
eivät ole enää voimakkaan silmiinpistäviä. Säännöstely vaikuttaa kuitenkin suoraan ja epäsuoraan
alueen luontoon edelleen voimakkaasti.
Soppakalaa, ekstravitamiineja ja bongaushuveja
Joskus on helle, kalantulo vakio.
Jos kaipaa tuoretta herkkulisää retkimuonaan, Inarista nousee suhteellisen pienellä vaivalla ruokakalat. Helpoiten tavoittaa harjukset ja pienet taimenet rannalta lippaa tai perholitkaa heittämällä. Myös siika saattaa erehtyä siiman päähän. Kalastoon pääsee laajemmalla skaalalla tutustumaan, kun veneellä liikkuessa heittää uistimen perään. Saaliiksi voi saada jo edellä mainittujen lajien lisäksi järvilohta, nieriää eli rautua, harmaanieriää, ahventa ja haukea. Jonkunlaisen syvääjän käyttö tuplaa saaliin - ainakin kiloina mitaten.
Suurissa saarissa ja mantereen rannoilla liikkuva voi apajalle törmättyään herkutella ja sekoittaa yksipuoliseen retkimuonaan tottuneen vatsansa jokseenkin täydellisesti hillalla. Marjat ovat maukkaita ja parhaimmillaan peukalon pään kokoisia, mutta erityisesti raakojen yletöntä syömistä kannattaa yrittää välttää viimeiseen saakka. Muuten saattaa illalla teltassa käydä happi vähiin ja retkikaverit hermostua.
Vaikkei mikään varsinainen lintubongari olisikaan, kannattaa vastaanottovälineet virittää myös tälle taajuudelle. Sen lisäksi, että kuukkeli todennäköisesti tulee samoille kahvitulille, niin monia muita arktisia ja primitiivisiä lajeja voi päästä ihmettelemään. Esimerkkeinä mainittakoon kaakkuri, kuikka ja tiirat, joista viimeksi mainitut ovatkin melkoisia taitolentäjiä ja säästä tyystin piittaamattomia rämäpäitä. Suuremmissa saarissa saattaa tallaajan säikyttää pahemman kerran vasta aivan jaloista siivilleen pomppaava riekko, joka paetessaan kiroaa pahemmin kuin merimiehen papukaija.
Olen nähnyt alueella myös kotkan. Tapaus aiheutti tuolloin suurta huolta, koska mukana oli
nuori koira, joka bongaushetkellä oli omilla teillään.
Rauhaa sitä kaipaaville
Vartioitavaa riittää, mutta näkyvyyskin on
hyvä, eikä maisemissakaan valittamista.
Kaupallisen turismin ja kesämökkien hapatus vaikuttaa häiritsevästi vain aivan eteläisellä ja läntisellä Inarilla. Järven itä- ja pohjoisosat ovat todellista erämaata, joista löytyy sellaisia kolkkia, joihin menemällä voi halutessaan kätevästi varmistaa, ettei retkellään törmää yhteenkään ihmiseen.
Suurella järvellä on metkoja nähtävyyksiä ja paljon mielenkiintoisia paikkoja jännittävine tarinoineen, joita voi ottaa kohteiksi retken keston, omien valmiuksien ja kiinnostusten mukaan. Ne joiden käsitys eräretkestä poikkeaa radikaalisti kirjoittajan käsityksestä, voivat tukeutua jollekin rantojen leirintäalueista tai joihinkin alueen useista autiotuvista. Tietysti voi jäädä myös suosiolla hotelli Ivaloon ryyppäämään.
Mielenkiintoisia nähtävyyksiä
- Ukonkivi
- Hautuumaasaaret
- Täyssinän rauhan rajapyykki
- Jääluola Korkia-Maurassa
- Pielpajärven erämaakirkko
- Kuuvan kanava
Muuta jännittävää
- Sota-aikaiset saksalaisten vankileirit ja savotat Mahlatissa ja Andreasnuoralla
- Saksalaisten linnoitteet ym. esim. Paksuvuonolla
- Ukonselällä ollut saksalaisten talvilentokenttä
- Venäläisten alas ampuma saksalaisen Ju-52 hylkypaikka Lehtisaaressa
- Venäläisen maaliohjuksen putoamispaikka Suolisvuonossa
Uhripaikka ja kalmistosaari
Aurinko laskee Andreasnuoralla.
Ukonkivi on muinainen uhripaikka, missä saamelaiset ovat vanhoina aikoina pakanallisin menoin esittäneet kiitoksensa ja pyyntönsä Ukolle, mahtavalle ja pelottavalle ukkosen jumalalle. Ukolle on uhrattu avokätisesti: saaren luolista on löytynyt monenmoisia aarteita pronssiveistoksista hopeakoruihin. Kivi itsessäänkin on komea ja erikoisen näköinen järkäle noustessaan vedestä jyrkästi n. 30 metrin korkeuteen. Ukonkivi sijaitsee Ukonselällä n. 11 km Inarista itään.
Hautuumaasaari on Ukonsaaren vieressä. Se on saamelaisten vanha kalmistosaari: käytössä vuodesta 1793 aina 1910-luvulle asti. Hautuumaasaarilla on aika häpeällinen historia, eivätkä nuo tahrat liity saamelaisiin muuten, kuin että heidän pyhä paikkansa häpäistiin haudat ryöstämällä. 1930-luvulla tutkijat alkoivat nimittäin kiinnostua antropologiasta. Ensimmäisenä paikalle rynnivät saksalaiset, jotka tunsivat luurankojen huomattavan rahallisen arvon. Turistitkin keräilivät kalloja matkamuistoiksi. Saksalaisten perässä tulivat suomalaiset tutkijat, jotka kaivoivat haudoistaan kymmeniä luurankoja etelään kuljetettavaksi. Osa akateemisen haudanryöväyksen saaliista myytiin seudun historiaa tutkineen Erno Paasilinnan mukaan ulkomaille, osan jäädessä Helsingin yliopiston kokoelmiin. Vasta 1995 yliopisto palautti vielä hallussaan olevat luurangot uudelleen haudattavaksi. Nyt ne lepäävät yhteishaudassa Hautuumaasaaressa. Tapauksen jälkisanat saattavat tosin vielä olla kirjoittamatta. Paasilinnan mukaan on esitetty epäilyksiä, että kaikki komeroiden siivouksen yhteydessä palautetut luut eivät suinkaan olisi saamelaista alkuperää.
Muita nähtävyyksiä
Täyssinän rauhan rajapyykki.
Täyssinän rauhan rajapyykki törröttää rajalinjalla, joka piirrettiin 18.5.1595. Täyssinän rauha päätti pitkänä vihanakin tunnetun 25-vuotisen sodan Ruotsin ja Venäjän välillä. Pyykki on kasa laakeita kiviä suuren siirtolohkareen päällä. Kaikunuoran varrella sijaitseva paikka on ihmispaskan määrästä päätellen varsinainen vetonaula.
Korkia-Maura nimisessä saaressa on luola, jonka pohjan muodostaa useita metrejä paksu jääkerros, joka ei sula kesälläkään. Jääluola onkin esihistoriallinen pakastin, jonne on säilötty kalaa, riistaa ja muita luonnon antimia. Vanhan tarinan mukaan myös rosvojoukko olisi joskus käyttänyt luolaa lymypaikkanaan.
Pielpajärven erämaakirkko sijaitsee n. kilometrin päässä Pielpavuonon pohjukasta luoteeseen. Kirkko on rakennettu puusta 1760 ja olla örnöttää nykyisin paikallaan autiona. Hiljentymään pitäisi päästä merkittyä polkua seurailemalla.
Pohjoisella Inarilla sijaitseva Kuuvan kanava on erikoinen paikka ainakin syntyhistoriansa puolesta. Joskus 1900-luvun alussa muuan saamelainen kalastaja Matti Kuuva tuumi, että jos Vasikkaselän ja Koskivuonon välisen Pisteriniemen kapealle kannakselle kaivaisi kanavan, lyhenisi soutumatka Nitsijärvelle ja pohjoiselle Inarillekin huomattavasti. Tuumasta toimeen - käsipelissä. Yhden miehen lapiotyönä kanavan kaivuussa vierähti yli vuosikymmen. Urakan valmistuttua Matti peri käyttäjiltä kanavamaksua. Kanava on käytössä ja kulkukelpoinen edelleen.
Jos korkealle kiipeäminen kiinnostaa, kannattaa kavuta Mahlatin Vuoriaiselle. Huippu on 243 metriä korkea, jonka valloituksella ei ehkä saa telkkariin omaa extreme-ohjelmaa, mutta näköalat järvelle ja lähiympäristöön ovat hyvät.
Kiintoisia tapauksia
Suon yli on kulkenut pitkokset.
Saksalaisten vankileirialueelta.
Saksalaisilla oli sota-aikaan Inarin alueella monia suuria metsätyömaita, joilla puuta hakattiin pääasiassa vankityövoimalla. Inarijärven saarissakin on ollut kaksi savottaa vankileireineen: Mahlatissa ja Andreasnuoralla. Kaamassaaressa on vielä nähtävissä ainakin muutaman parakin pohjat, muita rakennusten ja laitosten raunioita sekä suon yli rakennettu kenttätie.
Nellimin Paksuvuonolta löytää runsaasti kaikenlaista rompetta ja saksalaisten linnoitteiden ym. rakennusten raunioita. Paksuvuonolla on myös vanha uittoränni ja jossakin siellä on toiminut saksalaisten kenttäsaha.
Ukonselällä oli saksalaisten jäälentokenttä talvella 1941-1942. Se oli useita kilometrejä pitkä alkaen Sarviniemen kohdalta. Parakkeja oli myös jäällä kiitoradan päässä suunnilleen Pahtaniemen kärjen tasalla olevan karikon kohdalla. Polttoaine- ja ammusvarastot sijaitsivat mantereella Hirvaslahdessa. Kentältä operoivat Ju-87 "Stukat" sekä muut kuljetus- ja pommikoneet.
22.10.1944 venäläiset hävittäjät ampuivat alas kuljetuslennolla olleen saksalaisen Junkers 52 koneen Inarijärven yläpuolella. Se törmäsi alas tullessaan Lehtisaareen, syttyi palamaan ja tuhoutui. Kuolleen miehistön jäsenen eloonjääneet hautasivat "järven koillisosassa olevaan asumattomaan saareen". Koneen moottorit kuljetettiin myöhemmin veneillä Nellimiin yhtä lukuun ottamatta, joka purettiin lähisaaressa. Purkajien jälkeen jäi ainakin kampiakseli.
Taivaalta tippui tavaraa - tällä kertaa Suolisvuonoon - myös 28.12.1984. Silloin syöksyi alas ja saman tien rytinällä jään läpi radaltaan harhautunut Neuvostoliittolainen maaliohjus, jota ensin luultiin risteilyohjukseksi. Rajavartiosto nosti hylyn helikopterilla jäälle ja Inarijärven Suolisvuono ohjuksineen oli hetken valtakunnallisessa mediassa kaiken kansan ja koko maailmankin ihmeteltävänä.
Samainen Suolisvuono on myös vanha vuosisatoja käytössä ollut kulkureitti Näätämöön ja Jäämerelle. 1860-luvun nälkävuosina vuonon kautta kulki paljon ihmisiä nälän ajamina Jäämeren rantaan Oulusta ja Kemistä saakka. Monet nääntyivät matkalle.
Lopuksi vähän etymologiaa
Oman mukavan lisänsä alueella liikkumiseen tuovat hauskat nimet, jotka usein ovat tapahtumaperäisiä. Paasilinna toteaakin lyyrisesti: "Kartat kertovat, kartat muistavat, kartat ovat erämaitten historiaa ja runoutta". Veikeitä nimiä löytyy kartasta paljon, mutta omasta mielestäni parhaita ovat Vellinkeittämäsaari, Taljankadottamasaari, Vuohenmääkimälaassa, Tuurakiven saari, Mutustelemaniemi ja vähän vähemmän veikeä Hirttämälahti. Löytyypä kartalta sellainenkin pikkusaari veneväylän varrelta kuin Päänpyörittäjä. Nykykartoissa vanhoja nimiä sensuroidaan usein häveliäisyyssyistä. Näin on käynyt myös nykyiselle Papinsaarelle, joka alun perin sai nimensä papille kesken venematkaa tulleesta ns. isommasta tarpeesta: Papin paskomasaari.
Lähteitä:
