Erakolla tarkoitetaan yhteiskunnasta syrjäänvetäytynyttä ihmistä. Monesti erakkouteen
liitetään epäonnistumiset tai tragediat ihmissuhteissa, sopeutumattomuus yhteiskuntaan ja pako entisestä elämästä.
Erno Paasilinna jakaa Inarin alueelle viime vuosisadalla juurtuneet erakot kolmen linjan mukaan:
Petsamossa 1930-luvulla hyvissä hommissa olleet kulkumiehet, jotka alueen luovutuksen jälkeen jäivät
Lappiin ajelehtimaan; sotien jälkeen kultaa kaivamaan tulleet rintamamiehet, joilla oli vaikeuksia sopeutua
siviiliin ja jotka lopulta juurtuivat yksinäisyyteen ja eräelämään; sekä myöhemmin muut entistä elämäänsä
pakoon lähteneet.
Rahajärven keisari, Albin Tirkkonen
Albin Tirkkonen oli kotoisin Kotkasta.
Hän oli nuorena miehenä joutunut törmäyskurssille yhteiskunnan ja sen normien kanssa, jättänyt perheensä ja lähtenyt
sotahommiin, joita onnenonkijalle olikin tuolloin tarjolla.
Tirkkonen soti vapaussodan, taisi samassa humussa mennä Vironretki ja
muut heimosodatkin. Kova työ vaatii tietenkin kovat huvit ja niistä tässä
tapauksessa seurasi sählinkiä ja potkut armeijasta. Mies lähti
Lappiin.
Keisarin valtakunta
Vuosikaudet meni ensin kierrellessä. Inarijärvi ympäri, Saariselkä
ja Kittilän tienoot. Sitten Norjan ja Utsjoen kautta viimein Inarin Rahajärvelle.
Mies korjasi vanhan kodan ja asusteli siinä kolme vuotta kalastaen ja
myyden saaliistaan. Sen verta kovaa leikkiä se oli, että palasi kylille -
vain todetakseen, ettei paluuta enää ollut. Saikin luvan rakentaa kämpän
ja myöhemmin myös maata vuokralle.
Kysyttiin, että eikö olisi parempi ja helpompi elellä rintamailla?
- Ei ole, täällä on hyvä, ei haise asvaltti.
Tirkkosen uudempi kämppä on nykyään Metsähallituksen vuokrakämppänä. Myös asuinkentän vanhemmat rakennukset ovat edelleen pystyssä.
Tärkeä apulainen
Kaverina erakolla oli iso sekarotuinen saksanpaimenkoira. "Sen
jäntereissä oli osa Alpiinin toimeentuloa". Se veti polttopuut, verkkonarut
ja kalansaaliit. Kun uutta kämppää varten asuinkenttään vedettiin hirsiä, niin
valjaissa ahersi myös väsymättä Lappi-koira. Lappi pelasti kerran myös keuhkokuumeisen isäntänsä
hengen, kun veti tämän kylille lääkäriin.
Kekseliäs ja isänmaallinen huumorimies
Tirkkonen oli kova puhumaan ja hänelle oli mitä ilmeisimmin suotu armoitettu huumorintaju.
Hän myös suunnitteli ja toteutti monenlaisia keksintöjä.
Mainittakoon korvankaivuukone, painovoimalla toimiva louhintakone ja tekipä nupinauloista ja kuparipeltipyörylöistä
tekokorvat umpikuurolle kaverilleen.
Kun muutaman miehen talkooporukalla ryhdyttiin rakentamaan uutta kämppää, keisari itse
ei töihin juuri osallistunut. Kysyttäessä, miksei auttele, vastasi, ettei
suunnittelutöiltään kerkeä. Miehet rakensivat Alpiinin oleskellessa
paljolti vaaterissa vanhan kämpän laverilla. Sen verran saatiin kuitenkin
irti, että suunnitteli työkalukaappia. Kevät alkoi jo olla kesää, kun eräänä päivänä keisari tuli rakennukselle.
- Pojat, nyt se kaappi on valmis, mennäänpä panemaan se paikoileen.
Uuden kämpän nurkalla kasvoi honka. Tirkkonen löi siihen naulan.
- Tuohon pannaan saha.
Sitten löi toisen naulan.
- Tuohon pannaan kirves leuastaan.
Työkalukaappi oli valmis.
Olikohan osittain entisen armeijaelämän peruja se, että Albin Tirkkonen oli hyvin isänmaallinen mies.
Hän yltyi joskus liikutuksen partaalle isänmaallisessa paatoksessa.
- Niitä latuja, joita vuonna 18 hiihettiin, ei sotketa, uskotko!
Erämaan vapaa sielu
Tirkkonen oli käynyt kerran savottatöissä vielä Rahajärvelle asettumisenkin jälkeen.
Oli siinä ostellut rahoillaan jos jonkinnäköistä kampetta.
Kämpällä saunoessaan oli tullut sitten lopulta ajatuksissaan siihen lopputulemaan,
että jos palaa takaisin savotalle, niin saa lisää rahaa, mutta sitten kuitenkin on taas
kohta jotain vailla. Ja sitten pitäisi mennä taas töihin. Aateliset eivät pyöri oravanpyörässä. "Meinasivat herrat tehdä minusta orjansa", vaan tekemättömäksi se kuitenkin jäi.
Tirkkonen hallitsi valtakuntaansa vapaana mammonantavoittelusta ja aikatauluista. "Kun minulla ei ole talutusrengasta nenässä, niin ei sitä ole minun mietteissänikään."
Oliko se häviäjän ja sopeutumattoman hylkiön kohtalo vai vapauden, oman tahdon ja
täydellisen itsenäisyyden menestystarina?
Tirkkonen kuoli vaikeaan sairauteen voimansa menettäneenä 61-vuotiaana.
Pellervo "Pelle" Kankainen - karaistuskuurilla seikkailijaksi
Pellervo Kankainen oli lähtöisin Kotkasta varakkaasta perheestä. Oppikouluikäisenä hän kiinnostui Lapista ja alkoi elätellä ajatuksia seikkailuista napapiirin pohjoispuoleisissa erämaissa. Nuori mies alkoikin tietoisesti karaisemaan itseään, eikä suinkaan mitenkään vauvanpyllymetodein - hän ryhtyi vuodet ympäri asustelemaan ja nukkumaan yönsä kotitalonsa lämmittämättömällä vintillä. Niin ehdoton kuuri oli, ettei edes talvella käynyt kertaakaan lämpimän tuvan puolella.
Luontoromantikko
Pellervo Kankainen.
Kuva: Kultamuseon
kokoelmat.
Koulu jäi kesken, kun Kankainen alkoi säästää tarvittavaa pesämunaa turkismetsästäjäksi ryhtymistä varten työskennellen isänsä kiviveistämössä. Vanhemmat ajattelivat, että luonnosta kiinnostuneesta pojasta tehtäisiinkin maanviljelijä ja laittoivat hänet Mustialan maanviljelyskouluun. Maatilakin pojalle ostettiin, mutta maajussia ei hänestä kuitenkaan tullut. Hänestä tuli yksi Lapin legendaarisimmista ja tunnetuimmista erakoista. Nykyään hänenkaltaistaan nimitettäisiin syrjäytyneeksi, vetelehtijäksi ja boheemiksi elämäntaiteilijaksi. Kankainen oli herkkyyteen asti luontoromantikko, joka aikansa Lappia kierreltyään juurtui lopulta Muddusjärven Salmenniemeen, minne rakensi "Satupirttinsä", jonka seinillä Lidmanin mukaan oli "kymmenkunta kivääriä ja viisi automaattipistoolia" kirjahyllyn ja kaiken muun tarpeellisen kaman lisäksi.
Kultahommat eivät Pelleä innosta
Kankainen liitetään usein kultahommiinkin, mutta ei hän sitä Heikki Kokon mukaan itse varsinaisesti tosimielessä huuhtonut. Hänellä oli kyllä nimissään valtauksia ja omistuksessaan kämppiä Lemmenjoella ja muillakin kultamailla, mutta varsinaisen huuhtomisen Kankainen jätti muille. Hän ilmeisesti vuokraili valtauksiaan ja kämppiään, itse mieluummin metsästellen ja kalastellen ja kuljeksien pitkin kairoja.
Erikoiset ruokailutottumukset
Luontaistalous metsästyksen ja kalastuksen sekä hyvin pienimuotoisen kotitarveviljelyn varassa saattaa
aiheuttaa usein äkkinäistä tarvetta vyön kiristämiselle. Kankainen oli kuitenkin ruoankin suhteen karski mies.
Hän söi esimerkiksi jäähileissä avannon reunalla turvotettuja kauraryynejä. Homeinen leipä ja hapan maito ei
suinkaan ollut kelvotonta vaan päinvastoin terveellistä apetta. Miehen ravinnonkäyttöön liittyy monia hauskoja tarinoita.
Kankainen vieraili silloin tällöin Tirkkosen luona Rahajärvellä. Kerran hän oli tullut myöhään kevättalvella suorien saman tien nukkumaan. Aamulla talon isäntä teki lähtöä matikkakoukuilleen, johon Kankainen tuumasi, ettei kannata mennä, ei siellä kuitenkaan ole mitään. Tirkkonen kysymään, että mistä sinä sen etukäteen tiedät? Kankainen totesi ykskantaan nostelleensa tullessaan jokaisen koukun ylös ja syöneensä syöttikalat. Pilkillä ollessaankin hän söi suurempaa numeroa tekemättä saman tien pienet ahvenet raakoina päineen ja suolineen.
Pelkällä lihalla ja kalalla elävä mies tarvitsi erityisesti talvella myös vitamiineja. Kankaisella oli tapana syödä pitkin metsiä kuljeskellessaan pienten mäntyjen latvuskerkkiä. Kerrotaan, että Inarin alueen metsähoitaja olisi kutsunut Kankaisen puhutteluun tämän vuoksi. Miehet pääsivät kuitenkin asiasta sovintoon ja Kankainen sai jatkaa kerkkien kohtuullista käyttöä, terveyssyistä. Vahingot kirjattaisiin hirvituhoiksi.
Joskus potkaisi onni. Kerrotaan, että savottatöissä loukkaantunut hevonen oli kerran jouduttu lopettamaan ja ruho jättämään metsään. Kankainen sattui hiihtäen paikalle. Hän teki paikalle asennon, makoili havuilla - ja söi hevosen kolmessa viikossa.
Kirjailija Hans Lidman tapasi Kankaisen Inarin matkailumajassa joskus 1960-luvulla ja pyysi saada tarjota jotakin. Kankainen söi siltä istumalta mahtavan kasan juustoa, joi päälle neljä litraa maitoa ja selitti, että "ruumis kaipaa kalkkia".
Suorituskykyinen viikinki vilustuu sisätiloissa
Kankainen nukkui vaelluksillaan kesät talvet taivasalla, rakotulilla ja kovimmilla pakkasilla lumikuopissa. Käytyään vanhemmaksi ja matkojen lyhennyttyä häntä usein pyydettiin taloihin sisälle yöksi. Kankainen ei kuitenkaan sisälle nukkumaan halunnut, vaan otti makuupussinsa ja painui hankeen koisimaan. Syykin oli tietty ja selvä: sisätiloissa nukkumalla sai nuhan.
Pellervo Kankainen ei koneista perustanut. Kun hän lähti käymään Lemmenjoella, taittui sadan kilometrin matka soutaen - "käsidieselein" - parissa päivässä. Samoin pari päivää otti reilun kolmensadan kilometrin kauppamatka Norjaan, fillarilla.
Naisten suosikki
Kankainen oli ryhdikäs, isokokoinen ja voimakas. Hänellä oli pitkä punainen parta, hymyilevät hampaat ja suuret puheet. Kerrotaankin, että hän oli naisten suuressa suosiossa. Oli tai ei, avion satamaan Kankaisen rauhaton laiva lipui vasta vanhoilla päivillä. Hänet vihittiin paljon itseään nuoremman naisen kanssa 68-vuotiaana. Tapaus oli sulhasen tyylinen: pari vihittiin Pielpajärven erämaakirkossa. Nykyään ihmiset sairastuvat hometaloissaan kilpaa, mutta homeista leipää terveydekseen syönyt Kankainen tuli isäksi 70-vuotiaana. Tyttären nimeksi tuli Inari Maria Tellervo. Nimet viittasivat syntymäpaikkaan, -päivään ja isän erällisiin mieltymyksiin.
Seikkailun hyinen loppu
Vaikka nuori Pellervo oli karaissutkin aikoinaan itseään myös uimalla kylmässä meressä, niin vain kohtasi loppunsa hukkumalla kotijärveensä Muddukseen marraskuussa 1980 ollessaan kokemassa verkkoja.
Paroni Paavo von Pandy
Pandy "ei osannut elää muualla kuin Inarilla". Hän ei ollut perheellisenä
maailmanmiehenä varsinaisesti erakko, elelipähän Inarijärven Kultalahteen rakentamallaan erämaatilalla metsästäen, kalastaen ja viljellen uskomattoman monipuolista kasvimaata.
Pandyn isä oli unkarilainen professori ja äiti suomenruotsalainen nainen. Kärsittyään hermoromahduksen 30-vuotiaana, hänet lähetettiin Petsamoon huilaamaan 1935. Hän ihastui luontoon ja rauhaan, eikä paluuta enää ollut.
Sodasta erakoksi
Jatkosotaan Pandy sai Suomen armeijasta vänrikin arvon ja hän toimi pohjoisessa saksalaisten tulkkina, Luton joukkojen yhdysupseerina ja kai vähän partiomiehenäkin. Saksalaiset palkitsivat hänen sodanaikaisista saavutuksistaan Rautaristillä. Oliko kyseessä ns. salonkiupseerin tavanomainen vai kunnostautuiko Pandy jollakin erityisellä tavalla, jää hämärän peittoon. Sodan jälkeen hän sitten vetäytyi Kultalahteen erakoksi. Vaimo löytyi aikanaan Nellimiin tulleesta kansakoulunopettajattaresta.
Kultalahden erämaatila
Kultalahdesta kehittyi ajan mittaan eräänlainen turistinähtävyys ja kaupallisen luontaiselinkeinotilan esiaste. Von Pandy hyvänä seuramiehenä ja kielitaitoisena istuskeli usein Inarin hotelleissa ja ravitsemusliikkeissä juttujaan kertoillen. Hän teki myös esitelmämatkoja Eurooppaan näytellen kuvia ja puhuen Lapin ihmisistä ja luonnosta. Näistä toimistaan hän sai sivutuloja ja maksukykyisiä turisteja saapui paronin tilalle.
Paroni on jo kuollut, mutta perhe pitää Kultalahtea edelleen kesäpaikkanaan.
Timo Laurila alias Väinämöinen
Inarin Tirrolla erakkona asustellut myöskin Kotkasta lähtöisin ollut Timo Laurila oli elämäntarinaltaan klassinen erakkotapaus. Hän koki nuorena miehenä naisasioissa ankaran kolauksen, pettyi ihmisiin ja lähti pariksikymmeneksi vuodeksi töihin Ruotsiin, missä oli ollut sotalapsena. Raskas työ Noakin akkutehtaalla mursi lopulta metallimiehen terveyden. Jäätyään työkyvyttömyyseläkkeelle Laurila päätti toteuttaa unelmansa muutosta Lappiin, jonka luontoon oli jo 1960-luvulla vaeltaessaan mieltynyt.
Väinämöinen veistelee tonttuja
Laurila osti 1971 Vaskojoen varrelta 40 hehtaaria maata ja aikojen mittaan rakenteli alueelle jos jonkunlaisia kömmänöitä, katoksia, kotia, kojuja ja majoja. Olipa alueella autotallin lisäksi ulkoilmabaarikin. Viimeiset vuodet Väinämöinen asusteli majassa, jonka katolla oli piipunjuuressa koiralle oma lämmittelypaikka. Majan takana oli Mani-koiran varsinainen koppi, jossa oli kolme asuinkerrosta. Vanhoja päiviä varten 10 vuotta rakenteilla ollut suurempi hirsikämppä jäi kesken, kun Laurila kuoli 65-vuotiaana.
Pitkäpartainen mies mm. veisteli tonttuja, maalasi tauluja ja hioskeli korukiviä itse tekemillään laitteilla.
Kankaisen ystävä
Laurila tunsi Pellervo Kankaisen. Hän piti Pellervon kahvikupin tallessa kodassaan vielä tämän kuoleman jälkeenkin, koska uskoi tämän käyvän öiseen aikaan paikalla edelleen kahvittelemassa. Ehkä miehet istuvat siellä nykyään kahteen pekkaan.
Lähteitä:
- Etelän miehet elinkautisina (Kultamuseo)
- Kangas, Kirsi: Lapin erakoista yksi on taas poissa, ERÄ 1/2003
- Lidman, Hans: Pohjoiskalotin ihmisiä
- Lidman, Hans: Seikkailujen Pohjola
- Ollikainen, Jorma: Kelokämppä
- Paasilinna, Erno ja Tuuri, Antti: Isoa Inaria kiertämässä
