Väinö Heikkinen Pohjois-Karjalasta on kaatanut enemmän karhuja kuin kukaan muu elossa oleva
suomalainen. Kaikkiaan 36 kontiota on kylmennyt jouduttuaan tekemisiin Karhu-Väinön kanssa.
Karhunkaatajan talo
Väinö Heikkisen kotitalo sijaitsee Lieksasta pohjoiseen Jongunjoen Kaksinkantajalla.
Komean vanhan hirsitalon alakerrassa on kokoelma Väinön metsästämiä eläimiä täytettyinä,
metsästysmuistoja, taljoja, valokuvia, lehtileikkeitä ja aseita. Peräkammarissa on seinällä karhun talja ja
hyllyssä 29 karhunkalloa. Talon isäntä itse kertoilee tarinoita ja selostaa esineistä.
Ensiveri
Sotien jälkeen elämä rajaseudun korpimailla oli kovaa. Karjaa laidunnettiin metsissä ja yhtäkään
päätä ei tietenkään olisi ollut varaa menettää karhun suihin. Näin oli kuitenkin päässyt kerran käymään:
karhu oli raadellut lampaan ja innokkaana metsämiehenä tunnettua Väinöä pyydettiin karhua jahtuuseen.
Valoisana kesäyönä sopi karhua kytätä ja Väinö kipusikin lavalle yhdessä veljensä kanssa.
Ja eikös mitä, metsästä alkoikin kuulua ripsettä ja paikalle tulla tallusti iso uroskarhu, jota
Väinö ampui sotilaskiväärillä lavoille.
- Ja siihen nyksähti, peppuroi ja örähteli. Sitten hyppäsikin ylös ja lähti pakoon.
Väinö lähetti veljensä hakemaan koiria ja laittoi ne verijäljelle. Mies tarinoi:
- Puolisen kilometriä matkoo ja alkaa koirilla seisontahaukku. Huomasin että siinä se poikittain
lytkötti, välimatkaa 18 metriä. Karhu hyppäsikin ylös ja lähti tulemaan kohti. Matkan varrella sain hyvän osuman
silmän alle, josta oli kulkenut kurkun ja sydämen kautta takapuoleen. Väliä jäi 8 metriä. Päälle se oli
tulossa. Jos olisi tullut niin en olisi tässä tätä kertomassa...
Karhu pienoiskiväärillä
Väinö on ampunut karhuja monilla aseilla, drillingistä Tokareviin ja haulikon täyteisestä pienoiskivääriin.
Sattuipa vuonna 1949, että kun Väinö oli hakemassa karjaa metsälaitumelta kotiin, niin
mukana ollut koira yhytti karhun. Väinöllä ei ollut mukana kuin pienoiskivääri, mutta kun vaiherikkaan ajon
päätteeksi sai karhun viimein hollille, ei epäröinyt napsauttaa sitä kakskakkosella korvalliselle.
- Ja siihen nyksähti.
Tapporahat taskuun, kierros eniten tarjoavalle
Hirviäkin on kaatunut ja kaatuu vielä edelleenkin.
Valokuvasuurennoksessa Väinön paras koira,
Itäsiperianlaika
Ennen kuin karhunmetsästys tuli luvanvaraiseksi, karhu oli ympärivuoden rauhoittamaton. Siitä ja muistakin
suurpedoista maksettiin myös tapporaha, koska pedot olivat vahingollisia maataloudelle.
Väinö myöntää, että tapporaha oli merkittävä lisäkiihoke karhujahtiin, saihan siitä mukavasti lisätuloa.
Edelleen hän muistelee hienona tapauksena sitä, kun hän möi karhunkierroksen (ts. löytämänsä
karhun talvipesän) eniten tarjoavalle. Ilmoitus oli mm. Helsingin sanomissa. Kierroksen osti lopulta
"sveitsiläinen tohtori". Pesälle hiihdettiin suurella porukalla. Mukana oli mm. toimittaja, joka teki
kaadosta kuvitetun reportaasin sanomalehteen. Sveitsiläinen ampui karhunsa, joka oli iso naaras.
Pesästä löytyi myös neljä vastasyntynyttä poikasta, mikä on pesueena harvinaisen iso.
Tuohon aikaan ei korpiseuduilla surkuteltu pienten nallejen kohtaloa. Päinvastoin ihmiset tulivat
Väinöä kädestä pitäen onnittelemaan ja kiittämään, kun nappasi kerralla viisi petoa.
Kohtaamisia suden kanssa
Täytettynä tuvassa mm. vuonna 1988 kaadettu
viimeisin karhu.
Susi on tappanut Väinöltä yhden koiran. Karjalankarhukoira oli talvella ollut talon sillan alla nukkumassa
ja pedon juostua läheltä ohi lähtenyt perään. Seuraavana päivänä jälkiä seurannut Väinö sai vain todeta
koiransa joutuneen kirjaimellisesti suden suuhun.
- Se oli hyvä koira, kaiken viljan haukkuja.
Takaisinmaksun aika koitti suden suvulle, kun Väinö huomasi eräänä talvena jäljet ja lähti seuraamaan.
Hän aavisti suden makuun ja varovasti lähestyen pääsi yllättämään pedon. Hänen rihlansa
luotipiipulla oli tapana reistailla kylmällä - niinpä pamauksen sijasta kuuluikin pelkkä klik.
Se riitti sudelle, joka pomppasi ylös, mutta saikin kuumat terveiset Väinön haulipiipusta.
- Siihen nyksähti.
Eläin on tätä nykyä täytettynä Väinön tuvassa.
Naurua nykymeiningille
Vanha karhunkaataja naureskelee nykypäivän karhunmetsästykselle.
- Ajelevat autoilla metsäautoteitä ja etsivät jälkiä. Autoilla paikantavat karhun ja vetävät passiketjut ja
sitten päästävät koiran jäljille.
Toista oli ennen jalan tai suksilla, yksin koirien kanssa tai pienellä muutaman miehen porukalla.
