Yleiskatsaus
Alueen läpi kulkee Saarijärvi-Ähtäri -tie. Sen yläpuolelle jäävällä palasella on laajoja turvetuotantoalueita, jotka ovat kurjan näköisiä ja pilaavat aluetta. Sieltä löytää myös soita, joita Multian puolelta ei lupa-alueelta juurikaan löydy, kuiviksi ojitettuja raiskioita lukuun ottamatta. Hakkuut on tehty vanhaan tyyliin, eli isoja aukkoja ja tien varret paljaaksi parturoiden. Nyt nuo vanhat hakkuupaikat kasvavat reilun miehenkorkuista mäntyä, joten ne ovat kyllä teerille mieluisia ruokailupaikkoja aurinkoisina alkusyksyn päivinä.
Tien yläpuolisella palasella on kyllä myös joitakin todella mukavan oloisia lintupaikkoja kuten esimerkiksi Joutenkorven nyppylä, mutta kovin montaa metsästysporukkaa tien yläpuoliselle alueelle ei kyllä mahdu, ainakaan yhdessä lintujen kanssa, niin pirstovia ovat isot turvesuot ja joutomaa-risukot.
Tien alapuolella on tilaa enemmän. Vaikka myös alapuolisella osuudella on useita turvetuotantoalueita, ne ovat keskittyneet itäosaan. Yleisvaikutelma on parempi siltä osin. Kuitenkin vanhojen todella villien hakkuiden ja metsänpohjan möyrintöjen jäljet ovat surullista nähtävää täälläkin. Hakkuut ovat olleet todella laajoja, alueesta saa teitä ajelemalla melko parturoidun yleisvaikutelman. Kuitenkin Kukossa on kyllä vanhaa metsää suhteessa enemmän pystyssä, kuin Multian puoleisella alueella.
Hyviä paikkojakin löytyy. Lintupitoisilta vaikuttavia ovat esimerkiksi Kulokangas, johon metsäautotie työntyy kolmikärkenä, Myllykankaan ympäristö ja Kallen palokangas. Aluetta hallitsevatkin rämeet ja kuivat kankaat. Todellinen löytö on ennalleen jätetty palanen Mahasuota turvetuotantoalueen eteläpuolella. Paikka on lintumiehen postikorttimaisema, mukava idylli kaiken runnellun jälkeen: pientä männyntarria kasvava rahkasammalsuo, jolla on kelojakin ja kuivia männikkönyppylöitä, jotka ovat saaneet olla rauhassa jo pidempään.