Kirja on mielenkiintoinen ja hauska. Teksti on terävää, ironista ja hyvin kirjoitettua: sitä lukee mielikseen. Se kuvaa hyvin paitsi järvikalastuksen kovuutta, niin myös piirtää sympaattisen ja yllättäen humaanin kuvan vanhasta kalastajasta - poiketen Linkolan demonisesta mediaimagosta. Linkolaa pidetään monilla tahoilla hulluna tai vähintään semi-höperönä. Luultavasti asiaan vaikuttaa se, että hän saattaa olla oikeassa.
Kalastuksen ja arkisten asioiden lisäksi puhellaan myös tietenkin linnuista, luonnosta yleensä sekä yhteiskunnallisista- ja elämänkatsomuksellisista asioista. Senkin huomaa, että kuvaaja ja kuvattava ovat molemmat sivistyneitä ns. kulttuurikotien kasvatteja. Seikka kääntyy koomiseksi toisinaan, mutta kieltämättä on mukavampaa moista lukea, kuin jotain onttoa keskikaljaörinää. Mukana on myös joitakin tarinoita ja seikkoja Linkolan nuoruudesta ja menneisyydestä. Tottahan toki myöskin legendaarinen naulojen hakkaaminen kaatamista odottaviin sahapuihin kerrotaan.
Kirjaa voi suositella kalastajille, kalastaville, verkkomiehille, "linkolalaisille" hörhöille tietenkin ja myös ylipäänsä hyvistä jutuista pitäville.
Linkola kalasti 61-vuotiaana soutupelissä. Järvellä vierähti usein kymmenen tuntia tai enemmänkin, olihan verkkoja pyynnissä parhaimmillaan satamäärin. Myöhään syksyllä ja kovissa keleissä se ei ole leikkiä, sen tietää jokainen vesillä liikkunut.
Tämä henkevä arvio on ehdottomasti päätettävä hienoon soutajan myrskyajatukseen: Minä nautin joka hetkestä! Tuuli humisi puissa ja tunsin olevani tosimies katsellessani tyrskyjä ja ajatellessani olevani siinä omasta vapaasta tahdostani.