100 rapua
Sumppu on tarkoitettu noin 100 ravulle. Rapusumpun ei tarvitse olla korkea, koska kovin monessa kerroksessa rapuja ei pidempään voi kuitenkaan säilyttää. Nipponin koko on myös kuljetus ja käsittely huomioon ottaen kompakti. Olennaisesti kuljetuskunnossa pienemmän sumpun saisi vain koottavista kehyksistä ja havaksesta.
Toimivia yksityiskohtia
Nostoa varten ei ole mitään pientä katiskamaista metallikahvaa, vaan kulmasta kulmaan ulottuva tukeva naru. Tämä varmistaa maksimaalisen tartunta-alan esimerkiksi keksillä sumppua pohjasta haroessa. Polaahan epäluuloinen ravustaja ei sumpussaan tietenkään käytä. Naru mahdollistaa myös sellaisen olennaisen toiminnon, että toisella kädellä voi kannatella sumppua ja pitää luukkua auki, toisen käden lappoessa ravut sisään.
Idioottivarmuus kunniassa
sumppu vedessä.
Sumpun luukku suljetaan idioottivarmalla pikahakasella. Perinteisen katiskamallisen hakasen saattaisi sohiakin nostossa auki ja siinä voisi tyynempikin mies jo alkaa tunteelliseksi, kun arvokkaat saksiniekat aloittavat joukkopaon.
Kevyttä muonaa sumputetuille
Ravunsyöjän kannalta olisi miellyttävää, että ravut tyhjentäisivät suolensa sumputusvaiheessa. Tämän vuoksi niitä ei kannata ruokkia kovin raskaasti sumppuun, eli käyttöön lihaton ja kalaton dietti. Terveellinen kasvisruokavalio pitää ravut pidemmänkin sumputusvaiheen ajan virkeinä. Niille voi tarjota vihanneksia ja yleensä vihreää. Esimerkiksi kourallinen nokkosen lehtiä häviää puolillaan olevassa sumpussa yön aikana helposti.
Hintavuuden pohdiskelu
Kaikkinensa ansiokkaasti kokeessa nimelleen kunniaa tuottanut sumppu maksaa 40 euroa. Joku voi pitää hintaa kalliina ja moni jahtitakkimacgyver, jolla pihdit pysyy käsissä väsääkin vastaavan itse helposti. Kuitenkin sumppu on valmistettu kalliista materiaaleista. Ne hankittuaan tee-se-itse-mies joutuu olemaan kallis-väitteensä kanssa melko vikkeläsorminen, jos ajatellaan tuollaista 50 euron putkimiehenkin tuntipalkkaa.