Metsastys-kalastus.com

Siimaepisodi I: Kaste nälkäisten haukien seassa

Lisää muualla verkossa:

> Tehdään itse: täkysiima suurelle kalalle
> Siimaepisodi II: Juhannuskuhia narraamassa
> Siimaepisodi III: Suurhaukia syksyllä
> Hauki

Neitsytlasku, haukikaste

Suurkalasiiman prototyypin ensikastautuminen oli onnistunut. Parhaasta syöntiajasta myöhästyttiin hieman, mutta isojakin haukia saatiin viikossa odotetusti ylös.

Aika ja paikka

3 haukisukupolvea laatikossa
Kolme haukisukupolvea laatikossa.

Vasta valmistunut siima vietiin tutustumaan vesielementtiin toukokuun lopulla. Ajankohta osuu hauen kudunjälkeiseen syönnökseen, joten paikaksi valikoitui isohkon järven suhteellisen haukirikkaana pidetty pieni selkä. Pyyntisyvyys oli vain 2-3 metriä, joten kellukkeita sai käyttää reilusti. Silti moni syötti painui kuoltuaan pohjalle.

Miedohkoa mutta tasaista kalantuloa

Kudun jälkeinen hauen syönti oli jo rauhoittumaan päin, kun siima saatiin vihdoin pyyntiin. Ensikokemukset olivat silti varsin hyviä. Kaikkiaan testiviikolla tuli 21 haukea, kolme vähän kookkaampaa ahventa ja yksi pieni kuha. Parhaana päivänä haukia tuli yhteensä 13 kiloa.

Viikon suurimmat

Kiertynyt sottuinen tapsilanka
Miksei kierrettyä lankaa tapseiksi?

Hauista suurin osa oli kilon molemmin puolin olevia pulikoita. Muutama kaksikiloinen oli joukossa ja jo vähän isommat pari kolmekiloista sekä 5,5 kiloinen.

Varhaisia käyttökokemuksia: tapsit vaihtoon

Tapseja ei olisi kannattanut tehdä kierretystä langasta. Se sotkeutuu kiertyessään helposti uskomattomalle sutturalle, jonka jälkeen se on vaihdettava. Kaikkiaan ensikokemukset siimasta olivat tapseja lukuunottamatta kuitenkin hyviä. Ainoastaan yhden suuren hauen karkuuttaminen jäi kaivelemaan.

Mediatiedot | Sivukartta | Tekijänoikeudet | Ota yhteyttä | ©2008 Metsastys-kalastus.com