Talviverkotus on mukava ja huoleton tapa hankkia terveellistä apetta pöytään. Verkkomies saa talvella aimo annoksen luontoa, liikuntaa ja saalista. Pyydyksien kokeminen kerta-pari viikossa riittää.
Varustelista
Talviverkottaja tarvitsee varsinaisten pyydysten lisäksi ainakin uittovälineen, uittonarua, verkkonarua, kepit, tuuran, ehkä myös kairan ja mielellään jääsahan. Välttämättömän arsenaalin päälle voi mielen mukaan hankkia monenmoista tilpehööriä. Naru on ainakin hyvä olla jonkunlaisella kelalla.
Uittotapoja ja -vehkeitä
Verkoilla ankarassa lumimyrskyssä.
Verkot saa uitettua jään alle kolmella vaihtoehtoisella menetelmällä. Voidaan käyttää joko uittosalkoa, uittolautaa tai härveliä. Yleisesti ottaen verkkojen pyyntiin uittaminen on olennaisesti helpompaa uusien jäiden aikaan, kun jään läpi vielä näkee.
Uittosalko on pitkä ja kevyt rima tai seiväs, jonka toiseen päähän uittonaru kiinnitetään. Lasku- ja nostoavannot voi tehdä valmiiksi ja työntää salon jään alle. Sitten sitä vain työnnellään eteenpäin haarapäisellä kepillä esim. sopivin välimatkoin poratuista kairanrei'istä, kunnes saavutetaan toinen avanto.
Uittolauta liukuu jään alla uittonarusta nykimällä joko jousen tai jonkunlaisen kuminauha/linkku -viritelmän voimin. Laudan uittomekanismissa on kynsi, joka tarttuu jään alapintaan ja narusta vedettäessä mekanismi jännittyy ja irtipäästettäessä lauta liukuu eteenpäin. Taitava uittaja saa hyvän laudan menemään 60 metriäkin melko suoraan, mutta näköyhteys on usein hermoja säästävä ja toinen avanto kannattaakin tehdä vasta laudan eteen narun ollessa jo kokonaisuudessaan jään alle vedettynä.
Härveli on periaatteessa piikkipyörillä varustettu narukela, joka rullaa itseään narusta vedettäessä eteenpäin piikkien pureutuessa jään alapintaan.
Verkot pyynnissä
Verkkojen narut kiinnitetään avantoihin tai avantojen vierille haarakeppiin, joka pysyy avannossa poikittain sijoitetun tukikepin avulla. Keppien voi myös antaa jäätyä kiinni, jolloin narut koukataan katsoma-avantoon tai kairanreikään taivutetun koukkupäisen rautalangan avulla.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan verkko päästetään toisesta päästä irti ja siihen kiinnitetään uittonaru. Sitten verkko vedetään katsoma-avantoon, jonka jälkeen se narulla vetäistään takaisin suoraksi avantojen välille.
Pieniä helpottavia niksejä
Pieniä mutta joskus ratkaisevalla tavalla touhua helpottavia niksejä ovat avantojen oikea peittäminen, verkkoa säästävä ja polvia lämmittävä solumuovi ja uittonarun leikarointi.
Jäätymisen estämiseksi avannot kannattaa peittää, muuten joutuu käyttämään valtavan määrän aikaa ja energiaa avantojen uudelleen avaamiseen. Reiät voi pakkaselta suojata reilulla lumella tai paremmin rakennuksilta tutulla polystyreeni-solumuovilevyllä (esim. Finnfoam, Styrofoam) ja lumen yhdistelmällä. Polystyreeni on paras materiaali avannonsuojien tekoon, koska se on suhteellisen kestävää moneen muuhun eristemateriaaliin verrattuna ja se ei vety.
Mukaan kannattaa myös varata pala ihan perinteistä "makuualusta"-solumuovia. Se on mukava pitää jalkojen alla verkkoja kokiessa ja jos ja kun verkon joutuu nostamaan kokonaan vedestä pois tai osittain avannon reunalle, alla oleva solumuovi estää verkon jäätymisen avannon reunaan/jäähän kiinni.
Yhtä varma asia kuin auringon nousu on verkon uittonarun ankara kiertyminen. Sitä voi estää solmimalla pari kolme suurikokoista leikaria naruun. Erittäin suositeltava tapa - vaikka narun päässä olisikin jonkunlainen leikarillinen lukko.
