Kieltoja ja rajoituksia suunniteltaessa pitäisi pistää jäitä hattuun. On varmasti totta, että 70-luvun kanalintu-aallonpohjan nosti nopeasti kasvuun täysrauhoitetut loppuvuosikymmenen vuodet ja metsollekin teki aikanaan hyvää metsästykseltä rauhoittaminen. Kokonaan rauhoittaminen on kuitenkin turhaa, koska tuloksia saataisiin varmasti myös kokeilemalla kevyempiä meillä aivan uusia konsteja.
Täysrauhoitus kannattaa siis unohtaa heti kättelyssä. Jo ennestään liian lyhyen jahtikauden lyhentäminen asetuksilla ei ole viisasta. Miten kantoja voitaisiin siis suojella heikkoina vuosina "ylimetsästykseltä"? Ylimetsästys lainausmerkeissä siksi, että metsästyksen kokonaisvaikutus lintukantoihin on kaikkinensa kuitenkin melkoisen kevyt.
Länsinaapurissa on lintujahti alkanut aiemmin kuin meillä (jo elokuussa) ja kestänyt latvalinnustuksena aina tammikuun loppuun saakka, eikä metsästyksen ole todettu vaikuttaneen lintukantoihin mitenkään. Kannattaisiko meilläkin kokeilla? Mutta miten niitä lintuja voisi yrittää säästää ja kantoja turvata? Järkevin mahdollinen metsästysrajoitus voisi olla sellainen, että viimekädessä poikueet tuottavia naaraslintuja ei saisi ampua kuin vaikka ensimmäiset 2 viikkoa tai kuukauden, jonka jälkeen ne rauhoitettaisiin kokonaan.
Kesä-Esa, 24.10.2008