Harjus on lohien alaheimoa. Sitä ei juuri voi sotkea mihinkään muuhun kalaamme, koska
sillä on näyttävä iso purjemainen selkäevä.
Harjus on pohjoinen laji, vaikka paikallisia istutettuja kantoja tavataan etelästäkin.
Alunperin sitä ei Kuusamon alapuolelta ole esiintynyt kuin Vuoksen vesistössä.
Rannikolla sitä tavataam Kokemäenjoelta pohjoiseen.
Harjuksen pituus on yleensä 20-50 cm. Yleensä maksimipaino jää reiluun kiloon, mutta
suurempiakin harjuksia saadaan jatkuvasti.
Puhtaiden vesien aatelinen
Harjus tarvitsee menestyäkseen runsashappista ja viileää vettä. Sitä häiritsee pienikin rehevöityminen tai
happamoituminen.
Harjus on pitkälti paikkakala lukuunottamatta kutuaikaa.
Sillä on oma reviiri, jota se vahtii aggressiivisesti. Virtaavissa vesissä se talvehtii
syvissä hitaasti virtaavissa kohdissa, mutta kesällä harjukset etsiytyvät kovempaan virtaan.
Järvissä ja meressä se viihtyy karikoilla sekä kivikkoisilla tai karkeasoraisilla rannoilla.
Ravinnonotto
Harjukselle tärkeimmän ravintokohteen muodostavat erilaiset pohjaeläimet. Lisäksi se
syö myös pieniä kaloja ja hyönteisiä pinnasta. Pintasyönnökselle harrit käyvät yleensä
tyynellä säällä, jolloin niiden seuraaminen ja narraaminen tuikkien perusteella on jännittävää.
Iso harri. Verrokkina siika.
Kutupuuhat
Harjus poikkeaa kuoreen kanssa muista lohikaloista kutemalla keväällä. Maantieteellisestä sijainnista riippuen,
tapahtuma ajoittuu touko-kesäkuuhun.
Kutupaikat ovat sorapohjaisissa matalissa vesissä. Kutuaikana koiraat ovat erityisen aggressiivisia.
Ne valtaavat oman alueen ja puolustavat tätä omaa "kutupiiriään", joka rajoittuu usein selvään
näköesteeseen kuten kivet, syvänteet ja veteen kaatuneet puut.
Ennätykset ja erityisiä pyyntimuotoja
Vanhan 1900-luvun passiivitilaston mukaan on Konnevedestä saatu 1956 peräti 6,7 kiloinen harjus.
Lajinmääritystä em. tapauksessa on syytä kuitenkin vahvasti epäillä. Vanha aktiivitilasto kuten myöskään uusi ennätysrekisteri
eivät yllä kuin reiluun kahteen kiloon.
Harjus on pääosin virkistyskalastajien saalis. Ammattilaiset saavat sitä lähinnä
siianpyynnin sivusaaliina. Liha on hyvää, vaikka sitä pohjoisen paikallinen väestö paikoitellen
väheksyykin.
Lähteet:
- Koli, Lauri, Suomen kalat