Kuha on tyypillinen petokala: sillä on suuri suu ja isot terävät hampaat.
Se on ahvenkala ja sillä kuten ahvenellakin on iso ja teräväpiikkinen selkäevä.
Väritys on nuorilla hailakka harmaanvihreä/ruskea mustilla laikuilla. Suuret yksilöt ovat
kyljiltään kullankeltaisia. Kuha näkee hyvin hämärässä, koska sillä on valoa samoin heijastavat silmät kuin kissalla.
Se kasvaa huomattavasti ahventa kookkaammaksi, tavallisesti 40-60 senttiseksi.
Kuha on jo kauan ollut suosittu istukas. Sitä on alunperin tavattu maastamme noin 200 vesistöstä, mutta
istutuksin se on kotiutettu lisäksi sataan veteen. Levinneisyysraja menee käytännössä Etelä-Lapin alarajoilla.
Kemijärvellä ja Tengeliönjoen vesistön järvissä Torniossa on kaksi pohjoisinta esiintymää.
Vaatelias arvokala
Kuha talviverkosta. Huomaa kiiluva silmä.
Kuha on ympäristön suhteen melko vaatelias. Missään pienissä lätäköissä se ei tule toimeen: vettä on
oltava vähintään 50-100 ha. Veden on oltava lämmintä, mielellään sameaa, mutta silti hapekasta:
4,5-5 mg/l.
Lämmönvaatimus liittyy lisääntymiseen. Ensinnäkin kutu alkaa vasta veden lämmettyä 14-asteiseksi. Jäljellä
olevan kesän aikana poikasten pitäisi kehittyä riittävästi selviytyäkseen ensimmäisestä talvestaan.
Mitä aiemmin se pääsee kutemaan, sen paremmat mahdollisuudet on poikasilla, jotka luonnollisesti myös
kehittyvät nopeammin lämpimässä vedessä. Sameuden suosiminen liittynee ilmeisesti poikasten ravinnonottoon. Se
onnistuu sameassa paremmin. Myös valo saattaa vaikuttaa pintavesissä viihtyviin poikasiin haitallisesti.
Ravinnonotto ja vuorokausirytmi
Pienet kuhanpoikaset saalistavat parvina eläinplanktonia ja pieneläimiä.
Ruokavalio muuttuu kalaksi 5-15 sentin välillä. Kilon painon kuhat saavuttavat n. 6-8 vuotiaina.
Kuhat liikkuvat yksittäin tai pieninä parvina. Talvet menevät syvällä. Keväällä ja alkukesästä
kuhat siirtyvät matalampaan ja niillä on selvä vuorokausirytmi siten, että ne ovat päivisin
syvemmällä ja kauempana rannoista, josta nousevat hämärissä pinnempaan saalistamaan. Syksyä päin
mentäessä kalat oleskelevat kesää enemmän pintavesissä ja matalassa. Myös saalistusaika siirtyy aikaisemmaksi.
Sisävesissä kuhan tärkeimmät saaliskalat ovat särki, kuore, muikku, ahven ja salakka. Merikuha syö
lisäksi myös silakkaa. Koli esittää kirjassaan mielenkiintoisen havainnon, jonka mukaan 40-50 senttisten
kuhien saaliskala on yleisimmin 10-12 senttinen, eli saman kokoinen, kuin vastaavan kokoisilla hauilla.
Jättikuhat eivät kuitenkaan enää kasvata juuri saaliskalojensa kokoa, päinvastoin kuin hauet.
Kuha on vapaan veden saalistaja. Se ajaa saalistaan takaa.
Kutupuuhat
Kuhan kutu alkaa veden lämmettyä 14-asteiseksi. Kutu saattaa etelässä alkaa jo toukokuussa, mutta
pääosin ajoittunee yleisimmin kesäkuuhun. Kirjoittajan kotiseudulla se on aina yleisesti liitetty
juhannukseen.
Kutupaikoiksi kelpaavat kovat 1-3 m syvät sora-, hiekka- tai savipohjat, usein selkäkarikoilla.
Kutupohjalla on hyvä olla vesikasvillisuutta tai risuja mädin tartuntapinnoiksi.
Kuhien on huomattu kutevan mielellään katajaturoihin.
Kudun alkajaisiksi koiras etsii sopivan paikan ja puhdistaa sen tai kaivaa kutukuopan, johon
kutu tapahtuu. Kuhat kutevat pariskunnittain ja molemmat yksilöt vartioivat ja huoltavat
hedelmöittynyttä mätiä.
Pikkukuhat kuoriutuvat parin viikon kuluttua.
Saalismäärät, ennätykset ja erityisiä pyyntimuotoja
Kuha on arvokala. Sen tuottajahinta on
korkea ja fileinä se on usein kalatiskin kalleinta tavaraa.
Ammattikalastajat pyytivät kuhaa merialueelta 2006 melkein 470 tonnia. Sisävesistäkin ammattilaiset
nostivat 113 tonnia kuhaa. Vapaa-ajankalastajat sen sijaan saivat saaliiksi melkein 3000 tonnia.
Kuhan kirjoitushetkellä voimassa oleva SM on 13,69 kiloa. Aiemmin kruunua piti 1967 Piikkiöstä narrattu
peräti 16,5 kiloinen jöti.
Kuha ei ole mikään taistelija siimanpäässä. Silti kuhan vetouistelu pitkinä kesäiltoina ja -öinä on aina ollut suosittua.
Nyttemmin sitä myös jigitetään keväisin kutupaikoilta.
Talvella vetensä tunteva kalamies saa kuhaa verkolla. Jättimäisiä kuhia kannattaa yrittää
perinteisellä täkysiimalla, mikä onkin työläs mutta sitäkin jännittävämpi pyyntimuoto.
Kuha on kohtalaisen hyvä ruokakala, vaikka vanha kuhan mestaripyytäjä, kalastaja Pentti Linkola onkin julistanut, ettei kalassa
ole muuta hyvää kuin poski- ja evien tyvilihat - muuten se on kuin puuta söisi.
Lähteet:
