Made eli matikka on turskakala ja ulkomuodoltaan muista kaloistamme
paljolti poikkeava. Kalaan, sen käyttäytymiseen ja pyyntiin liittyy myös
paljon mielenkiintoisia vanhoja uskomuksia ja tarinoita. Luikeromaisesta
ruumiista yli puolet on pyrstöä ja pitkät peräevät ylettyvät molemmin
puolin yli puolivälin. Alaleuassa on viiksisäie ja väritys on musta-ruskea
pohjacamo. Mateen limainen ja pehmeä iho on hyvin pienten suomujen
peitossa. Se on nahkamainen ja kala yleensä nyljetään siivottaessa. Pituutta on yleensä
30-70 cm, yleisen saaliskalan painon ollessa puolesta pariin kiloon.
Todella kookkaitakin jopa yli kymmenkiloisia matikoita kuitenkin saadaan
silloin tällöin.
Matikkaa tavataan koko maamme alueelta. Se on hyvin yleinen kala,
kilvoitellen 3. yleisimmän tittelistä särjen kanssa heti ahvenen ja hauen
jälkeen.
Paholaisen tekemä kala
Mateen syntyhistoriasta kertova kansantarina on jännittävä. Kala on
itsensä vanhan kehnon tekemä. Kävi nimittäin niin, että kun luoja oli
tehtaillut kauniita hopeakylkisiä kaloja kokonaisen pitkän päivän, niin
piru päätti jämämateriaaleista tehdä itsekin yhden. Pirulla kun on nokiset
kädet, jäi kalan pintaan mustia läikkiä. Se sylkäisi kalan päälle ja
yritti hieraista tahrat pois, onnistumatta. Kala sai kelvata. Se kuitenkin
häpesi omaa noen tahrimaa ja limaista ulkomuotoaan niin paljon, että on
luomisen päivistä saakka lymynnyt pohjissa ja jatkanut sukuaankin vain
kovimpien talvimyräköiden aikana.
Salaperäinen pohjien luiru
Kesällä matikoita saa pitkäsiimalla.
Lukuunottamatta paria ensimmäistä elinvuottaan, jotka se viettää
rannoilla, made vaatii ehdottomasti kylmää vettä. Tämän vuoksi hyvinvoiva
kanta on mahdollinen yleensä vain kerrostuneissa järvissa eli niissä,
joissa kesällä on kylmä alusvesi. Happamoituminenkin hävittää vesistä
matikan. Lisääntyminen ei onnistu alle pH 5 vedessä.
Täysikasvuinen matikka on täysiverinen pohjakala. Se liikkuu pohjassa tai
aivan sen tuntumassa. Made on hämärä- ja yöaktiivinen. Sitä pidetään
pahana mätirosvona ja mäti kuuluukin sen ruokalistalle, jopa
lajitovereiden mäti. Muuten se syö kalaa, hyönteistoukkia ja äyriäisiä. Se
tankkaa voimakkaasti myöhäissyksyllä, lopputalvesta ja keväällä.
Vanhat ihmiset puhuvat mateen poluista, pohjassa näkyvistä mateiden
aina käyttämistä reiteistä, joiden löytäminen takaa saaliin. Näkyviä
polkuja tai ei, hyvän hajuaistin omaava kala varmaan seurailee usein
samoja jälkiä.
Kutupuuhat
Kutuaika on erikoinen: keskellä talvea helmikuussa. Yleinen puhe on, että
se kutee pahimpina myrskyöinä. Kutupaikoilla on kova pohja ja vettä
metristä kolmeen, isoissa järvissä kutu voi tapahtua myös syvemmällä. Osa
mateista nousee myös jokiin kutemaan.
Kutukäyttäytymisessä on eräs mielenkiintoinen piirre, mikä saattaa olla
yhteydessä yleiseen mateenpyytäjien vanhaan uskomukseen, että valkoinen
väri houkuttelisi kaloja. Naaraskalan ensimmäinen kutukäyttäytymiseen
kuuluva liike on nimittäin, että se vilauttelee koiraalle vaaleaa
vatsapuoltaan. Aitaverkkojen valkoiset muovi- tai kangaspalat ja
valkotuohisesta koivusta tehdyt johteet eivät ole vailla syytä
askarreltuja. Olen kuullut kertomuksen, että Keiteleellä mateita saatiin ennen vanhaan
kudulta laitamalla pelkkä valkoinen seiväs pohjasta avannon reunalle ja
lapottiin avantoon seivästä myöten ylösnousevat mateet kuiville. Näin
tehokas valkoinen ei ehkä liene, mutta jotakin taikaa siinä varmasti on.
Nouseehan made toisaalta pystyrysäänkin, perinteiseen mateen pyydykseen.
Kutupaikoilta madetta saa katiskoin.
Saalismäärät, ennätykset ja erityisiä pyyntimuotoja
Ammattimaisen mateenpyynnin saalis on verrattaen pieni 80 tonnia vuonna 2006.
Sesonkikin on tietysti lyhyt. Vapaa-ajankalastajat sen sijaan RKTL:n mukaan samaisena
vuonna nappasivat 1100 tonnin madesaaliin.
Mateen tuore ennätyspaino on 8,04 kiloa. Vanhoissa tilastoissa piikkipaikkaa piti peräti
15,5 kiloiseksi puntaroitu (valehdeltu?) matikka.
Mateen liha on valkoista ja maukasta. Matikkakeittoa monet pitävät
parhaana mahdollisena kalaruokana. Kalan käsittelykin poikkeaa muista
kaloistamme, siivotessa se nyljetään tuppeen. Mateen mäti ja maksa ovat myös
arvokkaita herkkuja. Moni luulee, että made olisi kesällä syömäkelvotonta,
mutta väite on puppua. Sitä saa helposti kesäisinkin laskemalla täkysiiman
pohjaan tai pohjan tuntumaan.
Ainutlaatuinen on myös yöaikaan tapahtuva mateen pilkintä. Siinä kutevia
kaloja pyritään houkuttelemaan paikalle ja tartuttamaan ulkoapäin
erityisillä madepilkeillä eli -haroilla.
Lähteet:
