In English

Metsastys-kalastus.com

Puronieriä

Lisää muualla verkossa:

Puronierä (Salvelinus Fontinalis)

Puronieriä
Puronieriä. Kuva: Eric Engbretson,
U.S. Fish and wildlife service

Puronieriä on kotoisin Pohjois-Amerikasta. Se on yleisväriltään oliivinvihreä tai rusehtava. Vatsa on vaalea. Kyljissä on vaaleita ja punaisia pilkkuja. Selkä on vaaleiden juovien kirjoma. Vatsapuolen evät ovat nieriöille tyypillisesti etureunastaan valkoiset.

Puronieriöitä on kokeilumielessä istutettu Suomeen samaan aikaan kuin kirjolohiakin jo 1890-luvulla. Kotiutusistutuksia tehtiin seuraavan kerran 1965-luvulla, mutta tulokset jäivät tutkijoiden mielestä silloinkin vaatimattomiksi. Kuitenkin joissain Etelä-Suomen puroissa ja Kemijoen/Koillismaan tammukkavesissä on muodostunut lisääntyviäkin kantoja.

Sietää hapanta

Muista lohikaloistamme ja kirjolohesta poiketen puronieriä sietää hapanta vettä. Se pärjää jopa pH 4,1 vesissä. Se sietää myös kylmää vettä hyvin.

Ravinnonotto

Puronieriä on joustava ruokailija. Sen ruokalistalle käyvät vesihyönteisten toukat, muut pohjaeläimet ja pienet kalat.

Kutupuuhat

Puronieriä kutee syksyllä. Kutupaikkoina ovat virtaavien vesien sorapohjat. Kudun jälkeen puronieriät jäävät usein virtaveteen ja vaeltavat järviin tai mereen vasta keväällä.

Koko, merkitys

Puronieriä jää yleensä varsin pieneksi. Kilon painoisetkin ovat harvassa. Puronieriä on arvostettu kovaksi tappelijaksi siiman päässä ja näin ollen sen arvo on virkistyskalastuksellinen.

Suomenennätyskala painaa kirjoitushetkellä 2,73 kiloa ja on saatu ilmeisen hyvästä puronieriäpaikasta Raahen Piehinkijoesta.

Lähteet:
Mediatiedot | Sivukartta | Tekijänoikeudet | Ota yhteyttä | ©2008 Metsastys-kalastus.com