Hirvi (Alces alces)
Hirvi on suurikokoinen pohjoinen nisäkäs. "Isoliha" on ollut aina siinä määrin tavoiteltua riistaa, että se on pari kertaa ollut hävitä Suomesta kokonaan. Hirveä ei voi sekoittaa muihin hirvieläimiimme. Se on suurikokoinen, neliömäinen ruho lepää ja liikkuu pitkien valkoisten jalkojen varassa. Isot korvat, jykevä turpa ja uroksen komeat sarvet antavat ulkonäköön persoonallisen leiman. Hirvi on kookkain nisäkäs Suomessa, elopaino voi nousta jopa 700 kiloon. Vasakin voi painaa jo 150 kiloa. Uroksen ja naaraan tunnistaa takaapäin peräpeilistä: naaraalla on enemmän valkeaa perseessä, valkea kiila kulkee nousee jalkovälistä peräaukon seutuville asti. Vasan tunnistaa parhaiten pienen koon ohella kolmiomaisesta päästä ja pitkästä, pörröisestä ja punertavasta säkäkarvoituksesta. Hirvi synnyttää toukokuun puolenvälin aikoihin, aina samaan huolella valittuun suojaiseen ja peitteiseen metsikköön, mikä usein on kuusikko. Osa synnyttää talvilatumille, osa siirtyy kesänviettopaikoille. Hirven kiima kestää elokuulta lokakuulle, jolloin myös öykkivää mylvintää on havaittavissa. Levinneisyys kattaa koko maan. Hirven ravinnonkäyttö vaihtelee suuresti vuodenajan mukaan. Talvella se syö miltei kaikkea puita, pensaita ja varpuja, mitä lumen alta lumen alta törröttää. Pihjala ja kataja ovat suurinta herkkua, mutta valtalajit täyttävät pötsin pääasiallisesti. Lumien sulettua hirvi alkaa käyttää tuoretta vihreää, se on aina siellä, missä tuorein muona alkaa valmistua. Kesällä kaikki tuoreet ja vihreät kasvinosat ovat hirvenmuonaa, loppukesästä se saattaa herkutella suo- ja vesikasveilla. Syksymmällä ruohovartisten kasvien käyttö vähenee ja varpujen kasvaa. Lehtiä se mässyttää toki niin pitkään kuin niitä on tarjolla. Keskimääräiset vuosittaiset saalismäärät 2000-luvulla 73 000.
Valkohäntäpeura (Odocoileus virginianus)
Valkohäntäpeura ei ole Suomen alkuperäistä eläimistöä, vaan nykyinen suhteellisen vahva kanta on peräisin vuoden 1934 siirtoistutuksesta, jolloin maahamme tuotiin rapakon takaa yksi uros- ja neljä naarasvasaa. Valkohäntäpeuran pituus on 150-200cm, säkäkorkeus 85-130cm ja paino 60-110kg. Hyviä tuntomerkkejä ovat musta karvaton kuono, silmien valkoiset reunukset, vaalea kurkku ja puhtaan valkonen persepuoli, joka mustan hännän ollessa alhaalla muodostaa v-kuvion. Hännän ollessa pystyssä valkoinen persaus erottuu pitkälle. Yleisväri on kesäisin punaruskea. Syksyllä vaihtuva tuuhemapi talvikarvoitus on harmahtava. Levinneisyys painottuu vahvasti Varsinais-Suomen, Etelä-Hämeen, Satakunnan, Uudenmaan ja pohjois-Hämeen riistanhoitopiirien alueille. Tavataan harvalukuisena ja satunaisesti myös muualla. Ravinto koostuu heinistä, ruohokasveista, varvuista sekä puiden- ja pensaiden lehdistä. Se ruokailee mielellään myös pelloilla. Talvella alkaa kelpaamaan lehtipuiden versot, pajun ja haavan kuori, kataja ja kuusen oksat. Hätäravintona menee männyn vuosikasvaimet, naava, jäkälä ja sammalet. Talvi kuluttaa peuraa ja se on kiitollinen talviruokintakohde näillä leveysasteilla. Saalismäärät vuosittain 2000-luvulla parikymmentätuhatta per vuosi. Suomessa esiintyy myös kuusipeuraa, joka on paikoitellen Etelä-Suomessa tavattava vähälukuinen riistalaji, jota ammutaan reilu sata yksilöä vuosittain.
Metsäkauris (Capreolus capreolus)
U.S. Fish and Wildlife Service.
Metsäkauriista tuli hiljattain pyyntilupavapaata riistaa. Tämä viime aikoina myös runsastunut lampaankokoinen hirvieläin on Suomalaisille entuudestaan tuttu lähinna Disneyn Bambina. Kauris on siro ja sopusuhtainen. Pituus on 90-130cm, säkäkorkeus n. 70cm ja paino n. 30kg. Väri on punaruskea, talvella usein harmahtava. Tuntomerkistä käy vaalea munuaisenmuotoinen kuvio persauksessa (uros). Naaraalla laikussa on kolmiomainen yläosa ja alaosassa tupsu, joka erottuu myös sivulta. Levinneisyys kattaa laikuttaisesti melkein koko maan, mutta vahvimmat kannat ovat läntisessä Meri-Lapissa ja eteläisessä Suomessa. Kauris elelee mieluusti pirstaleisissa pelto- ja metsämaisemissa maanvijelysseuduilla. Ravinto koostuu ruohosta, heinistä, oraasta, varvuista, terhoista, lehvistä, silmuista ja juureksista. Runsaslumisina talvina kauris on pitkälti ruokinnan varassa. Saalismäärät ovat nousseet kannan vahvistumisen ja pyyntilupamenettelystä vapauttamisen myötä. 2005 saaliiksi päätyi jo yli 3000 kaurista.
Metsäpeura (Rangifer tarandus fennicus)
vastine Karibu. Kuva: Dean Biggins,
U.S. Fish & Wildlife service.
Metsäpeura on kuulunut ennen väliaikaista katoamistakin Suomen eläinlajistoon. Tämä poron lähisukulainen oli muinaissuomalaisten tärkeä saaliseläin. Peura on poroa hieman kookkaampi. Isokokoiset urokset saattavat painaa 200kg, naaraiden jäädessä 80-120 kiloon. Muutoin muistuttaa suuresti poroa. Yhtenäisestä levinneisyydestä on kyseenalaista puhua, mutta peuroja on ennen susikannan vahvistumista tavattu mukavastikin pääasiassa Pohjois-Karjalassa sekä Kainuusta ja Kuhmosta. Ravinto on pääosin jäkälää. Kesäisin myös raate ja muut suokasvit maittavat vasoille ja naaraille. Korvasienetkin tekevät kauppansa. Saalismäärät ovat olleet nykyään pieniä, alle sata yksilöä vuodessa.
Lähteet:
- Palmen, Ernst (toim.), Suomen eläimet 1
- Kairikko, Juha K ym, Hirvijahti - hirvieläinten metsästyksen käsikirja
- RKTL
Kuvat: