Metsastys-kalastus.com

Majavajahti

Lisää muualla verkossa:

Majavajahti (Castor fiber [eur.], Castor canadensis [kan.])

Kanadanmajava
Kanadanmajava. Kuva: Dickbauch.

Majava oli kivikaudella tärkeä riistaeläin ja myöhemminkin selkeästi merkityksellinen, koska se pyydettiin sukupuuttoon alueeltamme 1800-luvun loppuun mennessä. Meillä tavataan nykyisin euroopanmajavaa ja kanadanmajavaa. Majavajahdissa kyseeseen tulee esimerkiksi kyttäysjahti tarkan kivääriaseistuksen kera. Se on kookas n. 10-20kg jyrsijä. Maalla se on kömpelö, mutta vedessä oiva uimari. Takajaloissa on räpylät ja paras tuntomerkki on tietenkin suuri lituskainen karvaton häntä. Pesä on puista, mudasta, savesta ja vesikasvien kappaleista rakennettu kekomainen hytti. Majava rakentelee myös patoja. Levinneisyys on hyvin laikuttainen siirtoistutuksien peruina. Suurin yhteinäinen alue on itärajalla Ilomantsi-Eno-Lieksa -seutuvilla. Myös Hämeessa ja Etelä-Savossa on laajempia majavaalueita. Pienempiä laikkuja on koko maan alueella Lappia myöten. Euroopanmajavaa on vain Satakunnassa. Majava käyttää ravinnokseen lehtipuita ja vesikasveja. 2000-luvun saalismäärät vuosittain n. kolmisentuhatta lattahäntää.

Lähteet:

Kuva:

Mediatiedot | Sivukartta | Tekijänoikeudet | Ota yhteyttä | ©2007 Metsastys-kalastus.com