- Puolisukeltajat
- Kokosukeltajat
- Hanhet
- Nokikana
Puolisukeltajat
Puolisukeltajat erottaa kokosukeltajista usein siitä, että ne uivat pyrstö selvästi vedenpinnan yläpuolella.
Ne viihtyvät rantojen heinikoissa ja kosteikoilla, ja ottavat ruokaa pinnasta tai matalasta vedestä "puolisukeltamalla" pyrstö veden
pinnalla. Lentoonlähtö tapahtuu hyppäämällä.
Suomessa tavattavat metsästettävät puolisukeltajat kuuluvat Anas-heimoon.
Heinä- l. sinisorsa (Anas platyrhynchos)
Heinä- eli sinisorsa on suurin ja tavin ohella yleisin puolisukeltajasorsa Suomessa.
Heinäsorsan parhaista tuntomerkeistä käyvät sininen siipipeili, alta valkeat siivet ja oranssinpunaiset
räpylät. Se on selvästi kookkain ja tukevarakenteisin puolisukeltajasorsamme. Metsästysaikaan urokset ja naaraat ovat
peruspuvussa. Vanhat koiraat alkavat muuttaa juhla-asuun syyskuun lopulla. Nuoret linnut muistuttavat
naarasta.
Pillistä voi yrittää kajauttaa ilmoille houkutustarkoituksessa seuraavanlaisia ääniä:
koiras vetää yleensä kevyesti rääb, kun taasen naaras saattaa innostua kovaankin käkätykseen
PRÄÄ-PRÄÄ-Prää-prää loppua kohden vaimentuen.
Se pesii rantapusikkoon, mättään juureen tms. suojaisaan paikkaan. Puuttuu ainoastaan kaikkein
karuimmista ja niukkakasvustoisimmista vesistä.
Levinneisyys kattaa koko Suomen, etelässä erittäin yleinen. Pullasorsat ovat luonnossa
erittäin varovaisten heinärsorsien urbaaniveljiä ja -siskoja.
Ravinnoksi heinäsorsa käyttää monipuolisesti kasvikunnan tuotteita, kuten siemeniä, jyviä ja
ruohoa. Kesällä maistuu myös erilaiset selkärangattomat ötökät. Käy mielellään ruokintalautoilla.
Saalismäärä vuonna 2004: 281 100 kpl, vesilinnuista tärkein riistalaji.
Tavipari. Uros juhlapuvussa. Kuva: Dave
Menke,
U.S. fish and wildlife service.
Tavi (Anas crecca)
Tavi on pienikokoisin ja heinäsorsan ohella yleisin puolisukeltajalajimme.
Tavin parhaita tuntomerkkejä ovat pieni koko, vihreä siipipeili ja heittelehtivä lentotapa.
Metsästysaikaan peruspuvussa, eli uros muistuttaa naarasta.
Tavi pesii usein kaukana vedestä ruohikon tai pensaan suojissa. Tästä syystä sitä sanotaan
myös metsäsorsaksi. On runsas metsälammilla ja metsiin rajoittuvilla vesillä. Muuttaessa viihtyy
hyvillä ruohikkoisilla lintuvesillä.
Levinneisyys kattaa koko Suomen, painoittuen kuitenkin pohjoiseen.
Taville maistuu ravinnoksi nilviäiset, hyönteiset ja pienet vesieläimet, sekä vesikasvien siemenet.
Saalismäärä vuonna 2004: 109 300 kpl, mielestäni maukkain vesilintu.
Haapana (Anas penelope)
Haapana. Kuva: U.S. Fish and
Wildlife Service.
Haapana on keskikokoinen pyylevähkö puolisukeltaja.
Se muistuttaa jossain määrin metsästysaikaan sinisorsaa, mutta on kooltaan pienempi. Hyvä tuntomerkki
on lyhyt nokka.
Metsästysaikaan peruspuvussa, eli uros muistuttaa naarasta. Siipipeli on vihreä, tosin naaraalla vihreä on himmeä tai puuttuu kokonaan.
Vatsa on valkea ja siivet alta tummat, eli päinvastoin kuin heinäsorsalla.
Haapanat pesivät lampareisilla avosoilla ja matalarantaisilla niittyjen ja peltojen ympäröimillä
ruohikkoisilla vesillä.
Tulee toimeen karuillakin vesillä, jos kasvustoa on edes vähän tarjolla.
Pesä pensaassa tai ruohikossa. Syksyllä ruokailee tiheinä parvina ruohikkoisilla lintuvesillä.
Levinneisyys kattaa koko Suomen, mutta kanta painottuu pohjoiseen. On levinnyt etelään vasta
1900-luvun alkupuolella.
Haapana käyttää ravinnoksi lähes yksistään kasveja ja niiden osia. Laiduntaa ruohoa myös maalla.
Saalismäärä vuonna 2004: 65 100 kpl.
Jouhisorsa (Anas acuta)
Jouhisorsapari. Uros juhlapuvussa.
Kuva: U.S. Fish and Wildlife Service.
Jouhisorsa on siro ja hoikka puolisukeltaja.
Hyvä tuntomerkki on juuri lajin sirous, joka tulee korostetusti esiin lennossa. Se näyttää
"venytetyltä sorsalta", ei voi oikeastaan sotkea kuin hyvällä mielikuvituksella muihin kotimaisiin lajeihin.
Metsästysaikaan peruspuvussa, eli uros muistuttaa väristykseltään naarasta.
Jouhisorsa viihtyy ja pesii avoimilla soilla (keskittynyt Suomessa Lapin aapasoille), rehevillä ja peltojen
ympäröimillä järvillä sekä merenlahdilla ja saarten rantavesissä. Vaatii elinympäristöltään avaruutta.
Pesä soilla ja niityillä avoimesti ruohikon suojassa, saarissa usein pensaan alla.
Levinneisyys kattaa koko Suomen, mutta jouhisorsa on pohjoinen laji - esiintyminen etelässä
on laikuttaista, lähinnä hyvillä lintuvesillä.
Jouhisorsan ravintoa on vesikasvien osat, vesihyönteiset ja nilviäiset.
Saalismäärä vuonna 2004: 12 200 kpl.
Lapasorsa (Anas clypeata)
Lapasorsa. Kuva: U.S. Fish and Wildlife
Service.
Heinäsorsaa pienempi tanakka iso- ja leveänokkainen puolisukeltajasorsa. Ui etupainoisessa asennossa.
Paras ja varma tuntomerkki on suuri latuskanokka. Siipipeili on vihreä ja valkoreunainen.
Metsästysaikaan peruspuvussa, eli uros muistuttaa naarasta.
Lapasorsan pesä on maalla, usein aika avoimesti heinikossa tai jopa pellolla. Se
suosii reheviä lintuvesiä, merellä matalaa vettä, alavia rantoja ja lokkiyhdyskuntia.
Levinneisyys kattaa Etelä- ja Keski-Suomen ja kurottuu aina Lapin etelärajoille asti.
Paikoitellen yleinen, parhaat esiintymät maan lounais- ja eteläosissa.
Lapasorsa käyttää ravinnokseen nilviäisiä, äyriäisiä, hyönteisiä, vedenpinnan ötököitä ja
vesikavien siemeniä. Se ruokailee harvemmin puolisukeltamalla. Sen sijaan se ui matalassa
vedessä ympyrää ankarasti räpylöiden, jonka jälkeen se latuskanokallaan siivilöi suihinsa
pintaan nousseet ravintohiukkaset ja pieneliöstön.
Saalismäärä vuonna 2004: 7 900 kpl.
Heinätavi (Anas querquedula)
Heinätavi. Kuva: Naumann, 1905.
Hieman tavia kookkaampi ja roimasti harvinaisempi pieni parhaiden ja rehevimpien lintuvesien suhteellisen harvalukuinen puolisukeltaja.
Heinätavin erottaa tavista parhaiten pidemmän yksivärisen tumman harmaan nokan (naaraalla vaalea täplä nokan tyvessä)
ja siipien käsisulkien vaalet ruodot, jotka saavat siivet näyttämän vaaleilta. Edelleen siiven etureuna on
vanhalla koiraalla vaaleansininen, vanhalla naaraalla vaaleanharmaa ja nuorella koiraalla sinertävänharmaa, mistä
lajit erottaa syksyllä. Nuorella naaraalla siiven etureuna on tummanharmaa. Myös lento on suoraviivaisempaa.
Heinätavi pesii vain parhailla ja rehevimmillä lintuvesillä. Pesä on ruovikossa tai kortteikossa, usein lakoontuneen
vesikasvillisuuden alla.
Levinneisyyden yhtenäinen raja kulkee linjalla Tornio-Iisalmi-Lieksa, mutta satunaisia pareja pesii
toisinaan Ivaloa myöden.
Heinätavin ravinto koostuu vesikasveista ja niiden osista sekä pienistä vesieläimistä.
Saalismäärä vuonna 2004: 18 500 kpl.
Kokosukeltajat
Kokosukeltajat poikkeavat puolisukeltajista elintapojensa perusteella. Siinä kun
puolisukeltajat viihtyvät heinikoissa ja ruovikoissa, kokosukeltajat viihtyvät enemmän avovedessä.
Niiden pyrstö ei yleensä erotu veden pinnan ylpuolella linnun uidessa ja ne sukeltavat useimmiten ravintonsa.
Lentoonlähtö tapahtuu juosten veden pintaa.
Punasotka (Aythya ferina)
Punasotka on suurin maassamme tavattava sotka.
Vaikea sotkea mihinkään muuhun lajiin. Uroksilla on punainen silmä. Naaraat ovat julhlapuvussa syksyllä, jolloin
muistuttavat urosta. Vanhat koiraat ovat peruspuvussa kesäkuusta loka-marraskuulle, jolloin muistuttavat
peruspukuista naarasta, eli pää muuttuu kellertävän vaaleanruskeaksi ja koko lintu on kirjavan rusehtava sekä
vaalealaikkuinen.
Punasotka on isojen rehevien järvien ja lahtien lintu. Se vaatii matalia rantoja ja
vähintään pari hehtaaria avovettä nousukiitoa varten. Pesä on tulvaniityllä, rantaheinikossa tai ruokokeon kuten
piisamin pesän päällä. Kellupesä ruovikossa myös mahdollinen.
Levinneisyyden pohjoisraja linjalla Oulu-Joensuu. Yksittäisiä lintuja tavattu myös pohjoisemmassa.
Punasotka käyttää ravinnoksi enemmän kasviksia, kuin muut sukeltajat. Muuten maistuu
kotilot, simpukat yms. pieneliöt, joita hankkii sukeltamalla.
Saalismäärä vuonna 2004: 1 600 kpl
Tukkasotka (Aythya fuligula)
Tukkasotka on maamme kolmanneksi yleisin sorsalintu, heti heinäsorsan ja tavin jälkeen.
Aikuisilla linnuilla varma tuntomerkki on naaraan niskatöyhtö ja uroksen pitkä niskaan
roikkuva tukka. Lisäksi siiven takareunassa on siiven mittainen yhtenäinen valkoinen juova, jollaista ei
ole millään muulla sorsalla tukkasotkan lisäksi paitsi lapasotkalla.
Nuorilta linnuilta tukka puuttuu. Siiven alapuolet yhtenäisen vaaleat, toisin kuin telkällä.
Tukkasotka viihtyy kaikkialla maassamme Lapista meren rannikolle ja saaristoon. Se pesii
ja viihtyy matalilla ja rehevillä ruovistorannoilla. Hakeutuu kaikista sorsista hanakimmin
pesimään lokkiyhdyskuntiin välttyäkseen munarosvoilta. Pesä sijaitsee veden lähellä kasvillisuuden kätkössä,
saaristossa usein katajan alla.
Tukkasotka käyttää ravinnokseen simpukoita, äyriäisiä, kotiloita, hyönteisiä ja niiden toukkia sekä
vesikasvien siemeniä.
Saalismäärä vuonna 2004: 6 400 kpl
Telkkä (Bucephala clangula)
Telkkä on runsaslukuinen ja näkyvä viuhuvasiipinen mökkirantojen pönttöasukki, joka tulee
keväisin aikaisimpien muuttajien joukossa ensimmäisiin suliin pulikoimaan.
Telkkällä on varmat tuntomerkit: aikusilla linnuilla on keltaiset silmät (linnun englanninkielinen
nimi on Golden eye), kaula on lyhyt ja pää iso kolmiomainen.
Telkkä pesii koloihin ja mielellään myös ihmisten rakentamiin pönttöihin. Muuten se ei ole kranttu
elinympäristönsä suhteen, jos sopivia pesäkoloja on lähistöllä.
Levinneisyys kattaa koko maan. Alkusyksyllä kerääntyy isoiksi parviksi, jotka länsirannikolla voivat olla
jopa tuhat yksilöä käsittäviä.
Telkkä sukeltaa ravinnokseen nilviäisiä, äyriäisiä ja muita pieniä vesieläimiä yleensä 1-4 metrin
syvyydestä, mutta pääsee jopa 8 metriin.
Saalismäärä vuonna 2004: 75 300 kpl.
Alli (Clangula hyemalis)
Alli.
Kuva: U.S. Fish and Wildlife Service.
Alli on monipukuinen arktinen kokosukeltaja, jonka muuttoreitillä Suomi sijaitsee.
Lyhyt ja pyöreärakenteinen Alli muuttaa höyhenpukuaan kuin paraskin trendiguru:
aikuiset linnut kolme kertaa vuodessa, nuoret peräti viisi. Kaula ja nokka ovat lyhyet ja paksut.
Usein muuttuva väritys on yleisesti ottaen päältä tumma ja alhaalta vaalea.
Päässä on aina jonkunlainen laikku. Koiraan juhlapuvussa pitkä "piiskapyrstö".
Merellä linnut lentävät matalalla lähellä veden pintaa, mutta mantereen yllä ottavat
rausti korkeutta, jopa kilometriin. Parvet lentävät usein "rihmoina" puolelta toiselle heittelehtien.
Alli pesii Siperiassa ja Pohjois-Venäjän Tundralla. Levinneisyys
kattaa harvalukuisena myös Suomen Lapin. Allia tavataan
Utsjoella ja Enontekiöllä pienillä suolammilla ja suuremmilla tunturijärvillä.
Muuttaa kuitenkin runsaana maamme läpi. Keväisin ja syksyisin Suomen
läpi muuttaa yli miljoona allia, satojen jopa useiden tuhansien lintujen parvina. Metsästysaikaan
levähtämään ja ruokailemaan pysähtyneisiin alliparviin törmää myös sisämaan järvillä.
Höyhenin vuorattu pesä sijaitsee veden lähellä ruohotuppaassa tai matalan pensaiston suojissa.
Alli käyttää ravinnokseen hyönteisiä ja pieniä selkärangattomia.
Pesimäaikana myös jonkunverran kasviksia.
Saalismäärä vuonna 2004: 9 100 kpl. Ainoa laji jota rannikolla saa nykyisin enää kevätmetsästää.
Haahka (Somateria mollissima)
Haahkoja, urokset eli kalkkaat juhlapuvussa.
Kuva: U.S. Fish and Wildlife Service.
Haahka on merellinen vain erittäin harvoin sisävesille eksyvä suurin sukeltajasorsamme.
Haahkan tunnistaa parhaiten isosta pitkälle otsalle ulottuvasta jykevästä nokastaan.
Haahka pesii kivikkoisilla saarilla ja luodoilla, joskus myös suuremmilla saarilla, lähellä
vettä. Sitä tavataan runsaana koko rannikkoalueellamme, lukuunottamatta itärajan merialuetta, jossa
se on harvinaisempi ja Perämerta, jossa se on satunnainen laji.
Haahkan ravinto koostuu pääasiassa sinisimpukoista, syö myös muita kotiloita ja äyriäisiä.
Saalismäärä vuonna 2004: 10 700 kpl.
Perinteinen saaristolaisten merilinnustuskohde, ennen EU:n kieltoa myös keväisin. Koirasta kutsutaan kalkkaaksi.
Isokoskelo (Mergus merganser)
Isokoskeloja. Kuva: U.S. Fish and Wildlife
Service.
Isokoskelo on runsaslukuinen kirkkaiden vesien kalastava kokosukeltaja.
Helppo tunnistaa pään töyhtöstä ja alaspäin koukistuneesta nokan kärjestä.
Viihtyy karurantaisilla vesillä koko maassa, rannikolla ja saaristossa. Vaatii kuitenkin kirkasta vett, koska
saalistaa kaloja näköaistin avulla. Pesii puunkoloihin, pönttöihin, kivenkoloihin, rakennusten ja katajapensaiden alle.
Käyttää ravinnokseen kaloja ja äyriäisiä.
Saalismäärä vuonna 2004: 9 200 kpl.
Väitetään, että oikealla valmistuksella lihasta saa häivytettyä kalan maun. Itse
olen ampunut yhden ainoan koskelon ja siihen se kyllä jäikin.
Tukkakoskelo (Mergus serrator)
Tukkakoskelo on elintavoiltaan ja olemukseltaan paljolti Isokoskelon kaltainen.
Nokka on kuitenkin ilman väkästä ja kaareutuu ylöspäin.
Se on yleinen koko maassa, mutta kun vaatimuksena on kirkasta vettä keskittynyt Pohjoiseen ja ulkosaaristoon.
Viihtyy myös virtavesissä.
Pesii aina maalle, kivien tai pensaiden alle.
Käyttää ravinnokseen kaloja ja äyriäisiä.
Saalismäärä vuonna 2004: 1 900 kpl.
Hanhet
Merihanhi (Anser anser)
Merihanhi on puhtaasti merellinen laji, tosin muuttoaikaan
sitä saattaa tavata mys sisämaasta.
Merihanhen parhaat tuntomerkit ovat jykevä olemus, siipien vaalea etureuna, iso punertava
nokka ja vaaleanpunaiset jalat. Ääntelee monipuolisesti: lennossa usein
matalaa ja voimakasta nenäsointista gang-gang-gang-honkotusta. Hälytysääni on
korkea yksittäinen gang.
Merihanhi viihtyy sekä ulko- että sisäsaaristossa. Perämerellä, Lumijoella ja Limingalla
pesiä tavataan mys mantereella. Runsain se on lounaisrannikolla. Pesä
on ruohojen tai ruovikon suojassa.
Merihanhen ruokalistalla on heinien versoja ja lehtiä, orasruohoa, siemeniä ja jyviä.
Loppukesällä ja syksyllä keräytyy isoiksi parviksi rannikon sänkipelloille ja rantaniityille.
Saalismäärä vuonna 2004: 4 800 kpl.
Metsähanhi (Anser fabalis)
Metsähanhi. Huomaa nokan ja
räpylöiden väritys.
Kuva: Arpingstone.
Pohjoisten soiden ja tundran lintu. Erittäin arvostettua riistaa. Tarkkaavainen ja varovainen laji.
Hyviä tuntomerkkejä ovat tumma pää ja siivet, oranssinkeltaiset jalat ja musta/keltaoranssi nokka.
Ääntelee lentäessä ka-ga-ga tai ka-ga. Parvessa yksittäiset äänet puuroutuvat
pajatukseksi.
Metsähanhien eteläisimmät pesinnät ovat maassamme Satakunnan ja Keski-Suomen pohjoisosissa sekä
Pohjois-Karjalassa. Yhtenäisen pesinnän raja kulkee Kainuussa ja kattaa koko maan pohjoisen osan.
Syksyllä Suomen läpi muuttaa hanhia myös Venäjän pohjoisosista. Esimerkikiksi Limingalla ja Tyrnävän
seuduilla muuttavia hanhia tapaa syksyisin sänkipelloilla ja tulvaniityilla jopa tuhansien yksilöiden parvina.
Metsähanhi viihtyy rauhallisilla vesistöillä: erämaajärvillä, lammilla, rimpiaavoilla ja kosteilla soilla.
Höyhenillä vuorattu pesä on rauhallisessa paikassa: keskellä suota mättäällä, lammen rantaruovikossa tai
metsässä/kankaalla satojenkin metrien päässä vedestä.
Metsähanhen ravinto koostuu pesimäaikana saroista ja muista kosteikkokasveista, muuttoaikana maistuu
vilja, orasruoho, apila ja muut ruohot.
Saalismäärä vuonna 2004: 4 800 kpl.
Kanadanhanhi (Branta canadensis)
Kanadanhanhi parin poikasen kanssa.
Kuva: U.S. Fish and Wildlife Service.
Kanadanhanhi on istukas vuodelta 1964 ja hyvää vauhtia runsastumassa.
Se on suurin mustavalkoisista hanhistamme. Muita hyviä tuntomerkkejä
ovat pitkä ja hoikka musta kaula sekä valkoinen laikku leuan alla, joka ulottuu pään takaosaan.
Kanadanhanhi viihtyy ruohikkoisilla merenlahdilla ja järvillä. Sitä tavataan Vaasa-Joensuu -linjan
alapuolella yleisen ja ylempänä satunaisesti, erityisesti rannikolla.
Kanadanhanhen pesä on ruo'on palasista, risuista ja muista kasvinosista kasattu matala keko
veden ääressä.
Ravinto koostuu heinistä, apilasta, oraasta, viljasta, hyönteisistä ja etanoista.
Saalismäärä vuonna 2004: 3 600 kpl.
Rantakanat
Nokikana (Fulica atra)
Nokikana on paksun höyhenpeitteensä ansiosta sitkeähenkinen rehevien järvien ja merenlahtien lintu.
Linnun tuntomerkeistä ei voi erehtyä: pyylevä olemus, nykivä uinti, valkoinen nokka ja otsakilpi sekä
uintiliuskoilla varustetut varpaat.
Nokikana on eteläinen laji maassamme ja sen levinneisyyden pohjoisraja kulkee Kemi-Lieksa-linjalla.
Pesä on ruo'on ja heinän palasista kasattu keko heinikon laitaosissa.
Nokikanalle kelpaa ravinnoksi selkärangattomat, vesikasvit ja kalanpoikasetkin.
Hankkii ravintoa joskus ryöväämällä sitä ruokailevilta lajitovereltaan ja muilta vesilinnuilta.
Saalismäärä vuonna 2004: 2 200 kpl.
Lähteet:
